Yhdet markkinat, useat säännöt
Käväisin kesäkuussa viljelijäryhmän mukana tutustumassa ruotsalaiseen maatalouteen.
Kultakaivoksia eivät maatilat länsinaapurissakaan ole. Viljelijöiden mukaan alle 300 hehtaarin viljatila ei viljelijää elätä ilman sivuansioita. 200 hehtaaria voisi riittää elinkelpoisen tilan pinta-alaksi erikoiskasvien tuotannossa.
Myös isoilla tiloilla on pitänyt käyttää kekseliäisyyttä kustannusten pienentämiseksi ja toiminnan tehostamiseksi. Pitkiä päiviä viljelijä saa palkkansa eteen painaa myös Ruotsissa.
Tilavierailuilla useampikin ruotsalaisviljelijä ilmaisi kateutensa suomalaisia kohtaan, kuinka Suomi on osannut aina hoitaa asiansa Brysselissä Ruotsia paremmin. Ainahan sitä ei heti uskoisi. Suomella on ollut kuitenkin jatkuvasti linja pitää maatalous pystyssä koko maassa. Ruotsissa tuotantoa on keskitetty tietoisesti etelään.
Suomalaisen silmiin kateutta aiheuttivat eteläruotsalaisten noin tuplasti Suomea paremmat satotasot sekä isommat tilukset ja koneet.
Yhteistä Suomelle ja Ruotsille on, että maataloudelle keksitään EU-sääntöjen päälle kotimaisia rajoitteita ja ehtoja, joilla halutaan parantaa ympäristön ja eläinten hyvinvointia. Samalla ehdot kuitenkin nostavat tuotantokustannukset muita maita korkeammiksi.
Molemmissa maissa omavaraisuus ruuassa on laskenut viime vuosina. Ruokaa tuodaan maista, joissa tuotannolle ei aseteta tiukkoja rajoitteita eikä maataloutta valvota niin kuin pohjolassa.
Viimeisen puolen vuoden aikana lienee käynyt muillekin kuin maanviljelijöille selväksi, että tuontiruokaa käyttävä teollisuus ja kauppa eivät tiedä tuomansa ruuan alkuperästä juuri mitään. On myyty hevosta nautana, värjätty sikaa naudaksi, vihannessekoituksissa on ollut hulluruohoa ja Helsingin Sanomat raportoi, kuinka Eurooppaan tuotavat lihakontit sekoittuvat Etelä-Amerikan satamissa mahdottomiksi jäljittää.
Tuottajat ovat ehdottaneet, että tuontituotteiden tulisi täyttää vastaanottavan maan tuotantoehdot.
Viljelijöille tuontituotteiden laatuvaatimukset takaisivat reilumman kilpailun, kun ehdot kaikille samoilla markkinoilla myytäville tuotteille olisivat samat. Tällä hetkellä samassa kaupassa myydään esimerkiksi tiukkojen rajoitusten ja korkeiden tuotantokustannusten suomalaista lihaa sekä ilman ehtoja tuotettua tuontilihaa.
Voisi luulla, että nykyinen ympäristöministeripuolue vihreät olisi viljelijöiden tukena vaatimassa ehtojen täyttymistä myös tuontiruualta. Silloinhan Suomen lisäksi maailmaa parannettaisiin muissakin maissa. Samat millimetritarkkuudet sikojen karsinoiden ritilöihin ja viljapeltojen ojanvarsiin vaadittaisiin jokaiselta tilalta, jonka tuotteita Suomeen tuotaisiin mistä päin maailmaa tahansa.
Kuluttajalle hyötynä vaatimusten ulottamisesta myös tuontituotteisiin olisi turvallisuus, kun kauppiaat ja teollisuus pakotettaisiin ottamaan selvää tuomiensa tuotteiden lähtöoloista.
Teollisuuden ja kaupan taas ei tarvitsisi enää käyttää aikaansa ruokaskandaalien selittelyyn, kun hankinnat tehtäisiin alun perin kunnolla. Aikaa jäisi vaikka miettiä, kuinka tasata asiakkaan ruokaan käyttämän euron jakaantumista elintarvikeketjun eri osien kesken nykyistä tasapuolisemmin.
tuure.kiviranta@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
