Ylen hallituksen Wilhelmsson: Jääskeläisen kommentit julkisen sanan neuvostosta olivat osasyy eroon
Ylen vastaavalla päätoimittajalla Atte Jääskeläisellä ei ollut enää edellytyksiä toimia tehtävässä, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson Jääskeläisen erosta.Wilhelmssonin mukaan eroa on pohdittu pitkin matkaa, mutta päätös syntyi nopeasti yhteisymmärryksessä Jääskeläisen kanssa.
Wilhelmssonin mukaan eroon ei ollut yhtä tiettyä syytä, vaan Jääskeläisen toiminta tehtävässä oli käynyt mahdottomaksi.
"Julkisen sanan neuvosto -kommentit olivat osa sitä kokonaisarviota tietysti", Wilhelmsson sanoo.
Viimeinen kohu Jääskeläisen ympärillä syntyi hänen julkisen sanan neuvostoa koskevista kommenteistaan eilen. Jääskeläinen viittasi Helsingin Sanomien haastattelussa Ylen mahdollisuuteen jäädä pois JSN:stä, mitä hän joutui selittelemään julkisuudessa useaan otteeseen päivän mittaan.
Jääskeläisen toimintaedellytysten puute tarkoittaa Wilhelmssonin mukaan esimerkiksi sitä, että hänen mahdollisuutensa puuttua toimituksen työskentelyyn ovat kohun myötä vaikeutuneet.
Jääskeläinen sanoi Twitterissä mokanneensa JSN-kommentissaan ja perusteli sitä sarkasmilla.
Ylen hallitus, toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja päätoimittaja Jääskeläinen ovat yhteisymmärryksessä sopineet, että Jääskeläinen jättää tehtävänsä.
Jääskeläinen luopuu tehtävästään välittömästi. Hallitus päätti asiasta tänään.
Jääskeläinen toivoo työrauhaa Yleen
Jääskeläinen kieltäytyi tekstiviestitse kommentoimasta eroaan STT:lle.
Hän kirjoitti Ylen henkilökunnalle toivovansa, että päätös palauttaa Yleen työrauhan.
"Koen, että Ylen rooli yhteiskunnassa on tärkeämpi kuin oma roolini Ylessä. Pyrkimykseni johtaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusta vastuullisen journalismin tiellä on ollut epäilyksen alla."
Jääskeläisen sijaiseksi on nimitetty Ylen ruotsinkielisten toimintojen johtaja Marit af Björkesten. Hän aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta.
Siihen asti sijaisena toimii päätoimittaja Riikka Venäläinen. Seuraajahaku käynnistetään heti.
Jääskeläinen aloitti työnsä Ylessä vuonna 2006 ja on toiminut Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana ja vastaavana päätoimittajana kesäkuusta 2007 alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

