Sivistyspoliitikko Johannes Virolainen
Eduskunnan puhemies Johannes Virolainen pitää puhetta MTK:n juhlatilaisuudessa 17.6.1967 Kalastajatorpalla. Edessä järjestön silloinen puheenjohtaja, sittemmin ministeri VeikkoIhamuotila puolisonsa Anna-Liisa Ihamuotilan kanssa. Erkki Voutilainen Kuva: Viestilehtien arkistoIkuinen evakko, isäntärenki, talonpoikaisjohtaja ja heimopäällikkö ovat Johannes Virolaisesta käytettyjä määritelmiä. Niistä huokuu historia, maistuu multa ja kaikuu Karjala.
Virolaisesta voi maalata myös sivistyspoliittisen muotokuvan. Siinä kuvassa mies jää asioiden taakse. Sen verran merkittäviä olivat hänen eteenpäin viemänsä sivistyspoliittiset uudistukset.
Ilmainen peruskoulu, maan kattava korkeakouluverkosto ja opintotukijärjestelmä ovat kovia saavutuksia. Ne ovat pysyneet suomalaisen hyvinvoinnin perustana.
Jos 1960-luvulla liikkeelle laitetut uudistukset voidaan johonkin poliittiseen päättäjään liittää, niin Johannes Virolaiseen.
Virolaisen opintie alkoi viisivuotiaana kiertokoulusta. Kansakoulun Johannes aloitti syksyllä 1923. Jo kuukauden kuluttua opettaja Reino Pentikäinen kysyi Paavo Virolaiselta: ”Saisinko siirtää tuon teidän nuorimman poikanne ensimmäiseltä toiselle luokalle?”
Opettaja halusi siirtää oppilaansa luokkaa ylemmäksi, sillä asiat jo osannut vilkas poika häiritsi muita eikä seurannut opetusta. Lupa tuli, ja Johannes siirtyi toiselle luokalle.
Ei ihme, että keväällä 1924 opettaja ehdotti Johanneksen laittamista Viipuriin oppikouluun. Isä ei ajatusta vastustanut, huomautti kuitenkin, että perheen lapsista kukaan ei ollut voinut jatkaa opintiellä kansakoulun jälkeen.
Johannekselle, kuudennelle perheen kahdeksasta lapsesta, suotiin koulunkäynnin etuoikeus. Sen uhrauksen ja arvon hän jo lapsuudessaan ymmärsi.
Johanneksen äitiä Anna-Lydiaa askarrutti pojan lähtö herrain kouluun. Matka Yläsommeesta Viipuriin oli vain 16 kilometriä, mutta henkisenä matkana kymmenvuotiaan lähettäminen viikoksi kaupunkikortteeriin oli paljon enemmän.
Pysyisivätkö talonpoikaiset arvot koulua käyvän Johanneksen mielessä? Kyllä pysyivät.
Johannes Virolaisesta tuli Yläsommeen ensimmäinen ylioppilas, maatalous- ja metsätieteen tohtori. Hän noudatti kotoa perittyjä arvoja – ja pysyi talonpoikana. Yläsommeen Paakkasen kantatilan talonpoikaiset arvot juurtuivat ja kasvoivat myös Lohjan Vironperällä.
Kotikylä pysyi Johannes Virolaisen mielessä hänen linjatessaan hyvän elämän lähtökohtia. Kyläharmonia ja hajakeskitys eivät olleet vain maalaisromantiikkaa, vaan varteenotettavaa yhteiskuntapolitiikkaa.
”Jumalan pelko, yksinkertaiset ja puhtaat elämäntavat, isänmaan rakkaus ja elävä kansallistunto”, kirjasi Virolainen sivistystyön lähtökohdaksi Maaseutuhenkisessä elämänkatsomuksessa 1949. Ne olivat osa Suomen koululaitoksen kehittämistä, mutta myös arvoja, jotka luontevasti kasvoivat maaseutuyhteisöissä.
Virolainen viitoitti ”kulttuuridemokratiaa”: Kaikkien kansalaisten piti päästä aloittamaan elämänsä samalta viivalta. Maaseudun lapset olivat huonommassa asemassa, koska usein vain kansakoulu – ja sekin pätevien opettajien puuttuessa tasoltaan heikkona – jäi maaseutulasten ainoaksi opinahjoksi.
Lasten koulutuksellinen tasa-arvo toteutui vasta 1970-luvun peruskoulu-uudistuksen käynnistyessä. Pohjaa uudistukselle oli rakennettu jo 1930-luvun komiteamietintöjen yhtenäis- tai pohjakoulusuunnitelmissa.
Tarvitaan oikea poliittinen ajoitus ja toteutus, oivaltaja ja tekijä. Peruskoulu-hankkeessa tekijät olivat opetusministerit, Kouluhallituksen pääjohtaja Reino Oittinen (1966–68) ja Johannes Virolainen (1968–70). Toinen oli sosialidemokraatti ja toinen keskustalainen, ja juuri heidän puolueidensa voimalla hanke eteni.
Oittisen johdolla laadittiin lakiesitys, jonka Virolainen vei eduskunnassa päätökseen suuren puolueen ja sen puheenjohtajan voimalla ja arvovallalla. Helppoa se ei ollut, omassakin puolueessa oli vastustusta. Hanketta epäiltiin liian kalliiksi. Tarvittiin myönnytyksiä ja kompromisseja.
Keskustapuolue halusi peruskoulu-uudistuksen alkavan syrjäseuduilta ja etenevän pohjoisesta etelään. Näin tapahtui. Peruskoulu oli suuri saavutus. Vuosikymmenten aikana periaate kaikkien lasten oikeudesta koulutukseen on säilynyt.
Korkeakouluja maan eri osiin
Peruskoulun lisäksi Virolainen ajan suurimpia sivistyspoliittisia saavutuksia oli korkeakoululaitoksen laajentaminen maan eri osiin. Se oli Maalaisliitossa esillä heti sodan päättymisen jälkeen.
V. J. Sukselainen esitti syksyllä 1944 ”hajakeskityskomiteaa”. Tavoitteena oli hajauttaa teollisuutta sekä valtion toimintoja ja virastoja määrättyihin maaseutukeskuksiin vaihtoehtona Helsinkiin keskittämiselle.
Sukselainen ehdotti Teknillisen korkeakoulun siirtämistä pois Helsingistä.
”Pyrkimällä keskittämään korkeakoulutoimintaakin johonkin Helsingin ulkopuolelle voitaisiin luoda maahan uusi kulttuurikeskus, johon huomattava osa Helsingin henkisiä voimia voitaisiin siirtää.”
20 vuotta myöhemmin pääministeri Virolainen linjasi 1966: ”Korkeakoulupolitiikassa on noudatettava valtakunnallisen desentralisaation periaatetta ja siten parannettava ennen muuta periferisten alueiden kehityspyrkimyksiä.”
Niin keskustajohtoiset hallitukset olivat 1950-luvun lopulta lähtien tehneetkin. Se saavutus jää usein vaille ansaitsemaansa arvostusta, koska yhteiskuntapoliittinen huomio on kiinnittynyt Suomen teollistamiseen.
Virolainen listasi 1966 korkeakoulupoliittisia saavutuksia: Oulun yliopiston perustaminen, Yhteiskunnallisen korkeakoulun siirto Tampereelle, Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun muuttaminen yliopistoksi, Tampereen ja Lappeenrannan teknillisten korkeakoulujen sekä Kuopion ja Joensuun korkeakoulujen sekä Vaasan kauppakorkeakoulun perustaminen.
Virolaisen mielestä ylioppilaiden kasvava määrä oli Suomelle eduksi. Linjaus vuodelta 1966 kantaa tässäkin ajassa:
”Ei koulutustason korkeus millekään maalle ole vahingoksi, päinvastoin se on suuri pääoma. Mutta opiskelijat on ohjattava nimenomaan niille aloille, missä on työmahdollisuuksia.”
Johannes Virolainen asetti tavoitteeksi, että yhteiskunta maksaisi kaikki koulutuksesta aiheutuvat menot.
Siinä oli opintotukijärjestelmän perusta: ”On myös viipymättä selvitettävä kotipaikkakuntansa ulkopuolella asuvien opiskelijoiden asuntokysymyksen järjestäminen sekä opiskelijapalkkakysymys.”
Korkeakoulujen perustamisten ja koulutuksen uudistamisen taustalla oli presidentti Urho Kekkosen tahto. Asiaa paimensi hallituksessa ja eduskunnassa eteenpäin Johannes Virolainen.
Maaliskuussa 1966 hyväksytty laki korkeakoululaitoksen kehittämisestä on kansakunnan historian tärkeimpiä lakeja.
Yhteiskunnallisiin uudistuksiin tarvitaan aikaa – ajattelijoita, puhujia ja tekijöitä. Johannes Virolainen sai elää pitkän elämän – olla ajattelija, puhuja ja tekijä. Talonpoika, tohtori ja valtioneuvos Johannes Virolainen on sivistyspoliitikkonakin titteleidensä arvoinen.
PEKKA PERTTULA
Valtiotieteiden tohtori Pekka
Perttula on toiminut muun muassa keskustan puoluesihteerinä ja
eduskuntaryhmän pääsihteerinä.
Johannekselle,
kuudennelle perheen kahdek-
sasta lapsesta,
suotiin koulun-käynnin etuoikeus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
