”Äärimmäisen mielenkiintoinen tuote”
Kylmäpuristettua rypsiöljyä tuottava Kankaisten Öljykasvit Oy myy kaiken siemenpuristeen rehuksi. ”Se viedään kiljuen käsistä”, toimitusjohtaja Perttu Korolainen kertoo.
Korolainen on seurannut aitiopaikalta, kuinka rehusta on kehitetty uusi tuote, rypsiproteiini.
Kankaisten öljykasvit oli yksi Apropos-tutkimusprojektin yrityskumppaneista.
”Äärimmäisen mielenkiintoinen tuote”, Korolainen luonnehtii lopputulosta.Hän uskoo, että moni kuluttaja vaihtaisi mieluusti brasilialaisen soijaproteiinin kotimaiseen rypsiproteiiniin. Rypsiproteiinin tuotanto vaatii linjaston, jonka hintalappua ei tiedetä.
Korolainen arvioi, ettei investoinnista selviä alle miljoonalla eurolla. Ainakin yhdellä saksalaisella laitevalmistajalla on valmiudet pilottilaitoksen rakentamiseen.
”Toki meillä on kiinnostusta, mutta miljoonainvestoinnin perusteluun pitää olla aikamoiset tuotto-odotukset.”
”Me olemme aika pieni firma tekemään rypsiproteiinia. Leikkikaverit ovat isoja, kun ajatellaan, että rypsiproteiini korvaisi soijaa.”
Tutkimustulosten soveltamista voi Korolaisen mukaan aidosti harkita, kun tietoa saadaan lisää.
”Toivon hartaasti, että tälle tutkimukselle saadaan jatkoa.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
