Simonkadulla Ruokaturva joutuu hitaasti
Paljon puhuttu tavoite nälänhädän puolittamisesta maailmassa on toteutunut paremmin kuin yleisesti ajatellaan. 20 valtiota on onnistunut puolittamaan nälkää näkevien kansalaistensa määrän suhteellisen osuuden 1990-luvun alun jälkeen eli etuajassa. Aikaa nimittäin on vuoteen 2015.
Vielä paremmin on edetty 18 maassa, joissa nälkäisten todellinen määräkin on puolitettu.
Jotain asioita on tehty oikein, kun tähän on päästy väestön samaan aikaan lisäännyttyä.
Nälkäisiä on 870 miljoonaa, eli joka kahdeksas ihminen kärsii aliravitsemuksesta. Kaksi vuosikymmentä sitten heitä oli yli miljardi, noin joka kuudes pallon asukas.
Maaseudun ja slummien köyhät näyttävät silti juuttuneen huonompaan asemaan. Talouskasvu tuo harvassa maassa pötyä heidän pöytäänsä.
Varsinkin suurissa nousevissa talouksissa Kiinassa ja Brasiliassa on harjoitettu systemaattista politiikkaa, minkä ansiosta köyhyys on vähentynyt. Nälkää nähdään silti myös kehittyvissä ja vauraissa maissa.
Surullista on, että useampi kuin kaksi maailman kolmesta nälkäisestä asuu maaseudulla – siis siellä, missä pitäisi olla mahdollisuus ruokkia itsensä ja perheensä.
Afrikka ei ole päässyt Aasian ja Latinalaisen Amerikan tapaan köyhyyskuopasta: vain kaksi sen maista on onnistunut puolittamaan nälkäisten määrän. Nälkäisten suhteellisen osuuden pudottaneita on kahdeksan, joten kankkulan kaivon pohjalla ei olla kaikkialla.
Ruoka-apua tarvitsee nyt 34 maata; niistä neljä viidestä (27) on Afrikassa.
Nälän rinnalle myös kehitysmaihin on tullut uusi ilmiö: kansalaisten ylipaino. Hampurilaisketjujen ruoka on samalla tavalla muotia ja tavoiteltavaa kuin se on ollut meillä, ja kaupan ketjuista löytyy monia tuttuja bulkkituotteita.
Myös kehitysmaissa maaseudulle on levinnyt ihanne vaaleista jauhoista – riisistä, maissista ja vehnästä – ruokavalion perustana. Samalla omat, terveellisemmät täysjyväviljat tai juurekset jäävät syrjään, tuttua sekin.
Vaikka kaloreita saadaankin periaatteessa tarpeeksi, jopa liikaa, ihmiset voivat kärsiä puutoksista. Lisäksi kakkostyypin diabetes muuttuu kansantaudiksi. Niin köyhät kuin rikkaat ovat siis tasavertaisia.
Monissa raporteissa on hoettu, että kasvavan maailman väestön ruokkiminen vaatii satsauksia perheviljelmien kehittämiseen ja kestävään ruuantuotantoon. Tarvitaan esimerkiksi kyläpankkeja ja mikroluottoja, joilla pienviljelijät voivat kehittää pelloilleen kastelua ja kompostointia sekä hankkia siemeniä.
Samaan aikaan viiden viime vuoden aikana Afrikasta on myyty Ranskan kokoinen pläntti ulkomaisille sijoittajille ruuan ja biopolttoaineiden tuotantoon.
Vaikka jättiviljelmät tuovat työtä ja toimeentuloa, ne eivät välttämättä juuri edistä paikallista ruuan omavaraisuutta. Päinvastoin: niillä tuotettu ruoka päätyy vientiin. Siksi esimerkiksi Tansania päätti viime vuoden lopulla rajoittaa sijoittajien maanvuokrausta.
Pahimmillaan väestön häädöt kodeistaan hajottavat perheitä ja yhteisöjä, kun väkeä virtaa suurkaupunkien slummeihin.
Niihin pakkaa jo muutenkin parempaa huomista etsiviä nuoria. Toivo kääntyy herkästi levottomaksi turhautumiseksi. Syntyy sosiaalisia ongelmia, jopa poliittisia ruutitynnyreitä.
Egypti on tästä hyvä esimerkki, vaikka ulkomaisia suuryrityksiä suosiva maapolitiikka ei ollutkaan Mubarakin hallinnon räikeimpiä eriarvoisuuksia. Työn, rahan, jopa ruuan pitkään jatkunut puute suurkaupungeissa on sen sijaan toiminut tyytymättömyyden moottorina.
Kun ensimmäinen demokraattisesti valittu hallitus ei saanut maan taloutta uudelleen käyntiin, vahva oma elintarviketuotanto on taantunut ja ruokamarkkinoiden normaali toiminta estynyt. Se pahentaa ongelmien kierrettä.
Afrikan runsaimman virran eli Niilin varrella, vilja- ja vihannesaitassa, eletään sisällissodan partaalla.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
