Aselupien peruutusmäärät tasaantuneet
Aselupien peruutuksissa ja hankintalupien epäämisessä on tapahtunut ylilyöntejä, joiden vuoksi sisäasiainministeriön poliisiosastolle on tullut lukuisia yhteydenottoja kansalaisilta.
Poliisiosaston ja poliisihallituksen välillä on jouduttu käymään keskustelua yhtenäisen valtakunnallisen linjan varmistamiseksi, kertoo sisäasiainministeriön poliisiosaston poliisitarkastaja Seppo Sivula.
”Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjetta on tulkittu liian tiukasti ja yhtenäinen linja on lipsunut. Esimerkiksi liian pienistä rikkeistä on päätetty viedä luvanhaltijan aseet tai hakija ei ole saanut hankkimislupaa haluamaansa aseeseen, vaikka lainmukaiset edellytykset ovat olleet olemassa.”
Yhtenäistämisohje tuli voimaan lokakuussa vuonna 2007. Uutta ohjetta valmistellaan.
Vähemmän lupia
Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen ja ampuma-aselain muutosten jälkeen uusia aselupia on haettu entistä vähemmän.
”Lupia ei haeta, sillä luvan saanti mielletään vaikeaksi”, kertoo Kymenlaakson kihlakunnan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Aaro Sutela.
Hän on osallistunut yhtenäistämisohjeen valmisteluun ja seurantatyöryhmään. Sutela päättää uusista aseluvista ja lupien peruutuksista Kymenlaaksossa kahden muun poliisin kanssa.
”Hallussapitolupia peruutetaan tyypillisesti törkeän rattijuopumuksen takia. Kotihäiriötilanteet yhdistettynä alkoholiin ja levottomaan perhe-elämään aiheuttavat myös lisääntyvässä määrin peruutuksia.”
Vuoden 2010 tilastopiikki lupien peruutuksissa johtuu valtakunnallisesta kampanjasta.
Poliisipiireille toimitettiin tuolloin listat luvanhaltijoista ja rikoksista, joihin he olivat syyllistyneet. Lupia peruttiin listojen perusteella.
Sutelan mielestä lupaviranomaisilla on tällä hetkellä toimivat työkalut tehdä päätöksiä hallussapitoluvista. ”Lisäohjeistusta ei tarvita, vaan nykyiset ohjeet riittävät. Ampuma-aselaki sanelee hyvin reunaehdot.”
Päätöksentekijälle pitää jäädä mahdollisuus lupaharkintaan, jatkaa Sutela.
Kymenlaaksossa linja on yhtenäinen kaikkien päätöksentekijöiden kesken sekä suhteessa yhtenäistämisohjeeseen.
”Hallinto-oikeus ei ole juuri kuormittunut meidän tekemistämme päätöksistä. Ylilyönteihin ei ole sorruttu, vaan päätöksiä on tehty puhtain mielin.”
Sutelan mukaan esimerkiksi käsiaseen hankkimisluvan saaminen ei ole mahdotonta.
”Kun on motivoitunut, harrastunut ja kouluttautunut niin luvan kyllä saa. Ex tempore aseen hankintaan ryhtyneet ovat jääneet joukosta pois.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
