Deutsche Bankin analyysi: Yhdysvallat helpottaa Venäjä-pakotteitaan maalis-huhtikuussa
Deutshe Bank on arvioinut tuoreessa raportissaan USA:n presidenttinä aloittavan Donald Trumpin ja hänen tulevan hallintonsa kannanottoja. Raportista uutisoi venäläinen uutispalvelu RBK.Saksan suurin pankki Deutsche Bank arvioi tuoreessa raportissaan, että on todennäköistä, että Yhdysvallat luopuu ainakin osasta Venäjän-vastaisista pakotteistaan kuluvan kevään aikana, maalis-huhtikuussa. Pankin raportista uutisoi venäläinen uutispalvelu RBK.
Venäläisen uutispalvelun RBK:n uutisen mukaan todennäköisyys USA:n pakotelievennyksiin kuluvan kevään aikana ja Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin astuessa virkaansa on 65 prosenttia. Donald Trumpin virkaanastujaiset ovat 20. tammikuuta.
Raportin tekijät perustavat näkemyksensä Trumpin julkisiin kannanottoihin, hänen avustajansa Kellyanne Conwayn, tulevan ulkoministerin Rex Tillersonin, sisäisestä turvallisuudesta vastaavan neuvonantajan Michael Flynnin, tulevan CIA-pomon Michael Pompeon ja puolustusministeri James Matttisin puheisiin.
RBK:n uutista referoi myös tietotoimisto Unian 18. tammikuuta.
Niin ikään useat republikaaniset poliitikot ovat olleet halukkaita lieventämään pakotteita vastavuoroisesti, jos Lähi-Idässä Venäjä pystyy yhteistyöhön samoin kuin ydinaseiden vähentämisessä.
Yhdysvallat asetti Venäjää vastaan pakotteita jo vuonna 2014 Venäjän osallistuttua Ukrainan konfliktiin ja vallattua Ukrainalta Krimin niemimaan. Pakotelistalla on öljy-yhtiöitä ja puolustusteollisuutta sekä pankkina muun muassa Venäjän suurin pankki Sberbank. Myös viiden Venäjän valtion omistaman puolustusalan yrityksen varat on ollut jäädytettyinä.
Yhdysvalloista ei ole voinut viedä Venäjälle laitteita, joita muun muassa Lukoil, Rosneft ja Gazprom voivat käyttää öljynetsinnässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

