Uutistausta Sodan uudet opit
Aivan viime vuoden lopulla presidentti Vladimir Putin vahvisti Venäjän uuden sotilasdoktriinin, jolla korvattiin vain viisi vuotta vanha Dmitri Medvedevin vahvistama rauhanajan doktriini.
Huippunopeasti, parissa kuukaudessa Ukrainan sodan aikana valmisteltu oppi on Suomen kannalta lähes yhtä tärkeä asiakirja kuin muodosteilla olevan hallituksen ohjelmajulistus.
Siksi on hienoa, että siitä on jo valmistunut kattava suomenkielinen yleisesitys. Sen on julkaissut Ulkopoliittinen insitituutti ja kirjoittaneet UPI:n tutkija Katri Pynnöniemi ja kapteeniluutnantti James Mashiri puolustusvoimista. Raportin nimi kertoo, mistä on kysymys: Venäjän sotilasdoktriinit vertailussa – Nykyinen versio viritettiin kriisajan taajuudelle.
Uuden doktriinin myötä hybridisota on nyt muodollisestikin vahvistettu osaksi Venäjän sotilaallisia toimia, vaikkei siinä hybridisanaa käytetäkään.
Asiakirjan keskeinen oivallus liittyy sotatilan käsitteen liudentumiseen. Ero sodan ja rauhatilan välillä katoaa, koska ei-aseellinen sodankäynti sekä edeltää, korvaa että täydentää aseellisia toimia.
Myös ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden välinen raja häipyy. Ulkoisen uhan ja sisäisen vakauden välillä on kytkös, koska edellinen vahvistaa jälkimmäistä.
Hybridisodan yksi muoto, informaatiosota, liitetään Venäjän uudessa opissa yhteen sotilaallisten toimien kanssa. Kyseessä on asevoimien ja poliittisten, taloudellisten, informaatio- ja muiden ei-sotilaallisten toimien yhteen sovitettu käyttö yhdessä väestön protestimielialan hyödyntämisen ja erikoisjoukkojen käytön kanssa. Tämä on siis Krimin miehityksestä otettu opiksi.
Asiakirjassa on muitakin uutuuksia. Sodankäynnin käsitteistöä on kehitetty tavalla, joka toivottavasti ratkaisee Suomessakin lähes tuskaiseksi käyneen keskustelun siitä, onko Venäjä Suomelle sotilaallinen uhka vai ei.
Venäläisen sodan kuvan ja sotilaspolitiikan ymmärtämisen kannalta keskeistä on sotilaallisen vaaran ja sotilaallisen uhan erottaminen toisistaan.
Sotilaallinen vaara on valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa voi tietyissä olosuhteissa syntyä sotilaallinen uhka. Sotilaallinen uhka taas on valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa osapuolten välille voi syntyä sotilaallinen konflikti.
Uuden doktriinin valmistelun yhteydessä käydystä julkisesta keskustelusta voi päätellä, että Venäjän johdossa ei-sotilaallisia sodankäynnin menetelmiä pidetään tietyissä tilanteissa tehokkaampina kuin aseellisia.
Keinovalikoima on laaja. Niihin luetaan liittokuntien muodostaminen, toimet konfliktien hallitsemiseksi, poliittisen ja diplomaattisen painostuksen käyttö, talouspakotteet ja -saarrot, diplomaattisuhteiden katkaiseminen, maan talouden saattaminen sotatalouden kannalle, poliittisten oppositioliikkeiden luominen ja niiden toiminnan ohjaaminen, vihollisvaltion poliittis-taloudellisen eliitin vaihtaminen ja ulkopoliittinen liennytys siihen suostuvien maiden kanssa.
Tätä täydentää ulkopoliittinen propaganda. Kylmän sodan aikana sen tavoitteena oli luoda Neuvostoliitosta kuva ihanneyhteiskuntana. Nyt tavoite on nyt vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, järjestöihin, sekä poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin niin, että ne hyväksyvät Venäjän pyrkimykset.
Propagandaa ei myöskään suunnata vain ulkomaille vaan myös omiin kansalaisiin sisäistä heikkoutta aiheuttavien myyttien torjumiseksi.
Ulkomailla yhteistyötä tarjotaan kaikille, jotka osoittavat myötämielisyyttä Venäjää kohtaan: mielipidevaikuttajille, liike-elämän ja yliopistomaailman edustajille, kansalaisjärjestöille, poliitikoille sekä poliittisille puolueille niiden muusta poliittisesta suuntautumisesta riippumatta. Äärimmäisen oikeiston tai vasemmiston edustajia ei pidä hylkiä, ei myöskään erilaisia salaliittoteorioihin mieltyneitä tahoja.
Tästä toiminnasta näkyy merkkejä kaikkialla Euroopassa. Onneksi meillä Suomessa mitään tällaista ei ole havaittu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
