Koko ruokaketjun yhteistyökiinnostaa ketjun alkupäätä
Koko ruokaketjun yhteistyö kiinnostaa tuottajia ja elintarviketeollisuutta, kertoo selvitys, jonka maa- ja metsätalousministeriö on teettänyt Pellervon taloustutkimus PTT:llä.
Ministeriö halusi selvityttää tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden vaikutuksia, koska EU:n maatalousuudistuksessa yhteistyömahdollisuuksia esitetään laajennettavaksi. PTT:n tutkimus perustuu pääosin asiantuntijahaastatteluihin.
Erityisesti tuottajia ja teollisuutta kiinnostavat toimialaorganisaatiot, koska niihin mukaan voisi tulla myös kauppa. Toimialaorganisaatio voisi järjestää yhteiskampanjoita sekä edistää tutkimusta ja tuotekehitystä.
Toimialaorganisaation toivotaan pystyvän vaikuttamaan myös sopimuskäytäntöihin ja siten edistämään reilua kaupankäyntiä. Tosin teollisuus suhtautuu varauksellisesti vakioehtoisiin sopimuksiin.
Tuottajien mielestä myös tuottajaorganisaatioilla olisi sijansa tuottajien markkinavoiman lisääjinä. Tuottajaorganisaation toiminta ei kuitenkaan ulotu teollisuuden ja kaupan neuvotteluihin, joissa suurimman voimaepätasapainon koetaan olevan.
Osuuskunnissa mahdollisiin tuottajaorganisaatioihin suhtaudutaan epäillen, koska osuuskunta itse on jo tuottajaorganisaatio. Maito-osuuskunnissa uusista tuottajaorganisaatioista pelätään olevan vain haittaa.
Lihasektorilla PTT:n mielestä toimivin malli muistuttaisi siipikarjanlihassa jo käytössä olevaa. Sian- ja naudanlihantuotannossa tuottajaorganisaatiot voisivat rakentua esimerkiksi tuotantosuunnan, alueen ja yrityksen perusteella. Organisaation tavoitteena ei olisi kilpailuttaa organisaation jäsenten tuotantoa, vaan lisätä hinnoittelun läpinäkyvyyttä ja informaatiota tuottajien tilanteesta sekä kehittää sopimusmalleja.
Myös tuottajien erot vaikeuttavat yhteisten organisaatioiden syntymistä. Niille voisi kuitenkin löytyä tehtävää esimerkiksi tarjonnan sopeuttamisessa ja panoshankinnoissa.
HEIKKI VUORELA
Perttu Pyykkönen, Tapani Yrjölä
ja Erik Puttaa:
Tuottaja- ja toimialaorganisaatiot Suomessa.
PTT työpapereita 139.
www.ptt.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
