Venäjä lupaa noudattaa WTO:n päätöstä avata sianlihan tuontia - haluaa "kohtuullisen" siirtymäajan
Afrikkalaisen sikaruton aiheuttama tuontikielto Venäjälle on kestänyt jo kolme vuotta.
Venäjä ei määrittele sianlihan tuonnin avaamisen siirtymäaikaa. EU:n mielestä se ei voi olla pitkä. Kuva: Pasi LeinoVenäjä lupaa noudattaa maailman kauppajärjestö WTO:n vaatimusta vapauttaa sianlihan rasvaisten osien ja sisäelinten tuonti EU:sta, verkkolehti Agra Europe kirjoittaa.
Venäjä kielsi elävien sikojen ja sianlihan tuonnin EU:sta tammikuussa 2014. Venäjä perusteli kieltoa afrikkalaisella sikarutolla. Sitä on löytynyt Venäjän lähialueilta, Baltiasta ja Puolasta mutta ei muualta EU:sta.
Milloin Venäjä tuontia avaa, on auki. Venäjä nimittäin haluaa valmisteluun kohtuullisen siirtymäajan. Kohtuullista aikaa Venäjä ei määrittele.
EU:n mielestä aika ei voi olla pitkä, sillä lakien muutoksia ei tarvita.
Maailman kauppajärjestön WTO:n valitustuomioistuin totesi kiellon laittomaksi. WTO otti saman kannan jo elokuussa 2016, mutta Venäjä valitti siitä. Nyt valitus kaatui.
Sikaruttoa on löytynyt viidestä EU-maasta. Siksi kaikkia EU-maita koskeva kielto on vastoin WTO:n kauppalakeja. Komission mukaan WTO:n päätös todistaa, että tuontikiellolla ei ole mitään tekemistä afrikkalaisen sikaruton tai terveysriskien kanssa.
Suurin osa sianlihatuotteista on tuontikiellossa Venäjän asettaman poliittisen tuontikiellon vuoksi. WTO:n päätöksen pitäisi kuitenkin vapauttaa sen ulkopuolella olevien rasvaisten osien ja sisäelinten tuonti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
