Potilasturvallisuus voi vaarantua Tehyn ja Superin työtaistelutoimien laajentuessa teho-osastoille, sanoo Tyksin vt. sairaalajohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy ovat antaneet yhteensä kolme lakkovaroitusta, joista kaksi koskee teho-osastoja.
Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta on saavutettu neuvottelutulos, kertovat ammattiliitot Tehy, Super ja Erto. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) ollaan huolissaan potilasturvallisuuden vaarantumisesta, jos tiettyihin tehohoitoyksiköihin kohdistetut lakkovaroitukset toteutuvat. Tyksin vt. sairaalajohtajan Sirkku Jyrkkiön mukaan riskinä on, että potilaita voi jopa kuolla työtaistelutoimien seurauksena.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy ovat antaneet yhteensä kolme lakkovaroitusta, joista kaksi koskee teho-osastoja. Lisäksi Tehyn keskuslakkotoimikunta on päättänyt, ettei tulevissa työtaisteluissa tulla antamaan suojelutyötä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



