Työvoiman määrä vähenee taantumassa
Työvoimaan kuuluvien määrä on vähentynyt vuodessa 30 000 henkilöllä. Työvoiman ulkopuolelle siirtyvät ovat lähinnä kotiäitejä ja opiskelijoita, jotka lopettavat työnhaun. Ilmiö kaunistelee työttömyystilastoa, mutta vaikeuttaa Suomen nousua taantumasta.
Johanna ja Petri Pekonen ja Sanni tytär, viljelijä perhe ohitettiin päivähoitojonossa; lastenhoitoa navetassa; äiti ja lastenvaunuissa oleva lapsi navetassa. Kuva: Kimmo HaimiMuutaman vuoden kuluessa tarvitaan tekeviä käsiä, kun eläköityminen kiihtyy.
Työvoiman ulkopuolelle on jäänyt tai jättäytynyt tänä vuonna 40 000 henkilöä viime vuotta enemmän. Kuudessa vuodessa työvoiman ulkopuolinen osuus on kasvanut 150 000 henkilöä.
Työvoimaan kuuluvat 15–74-vuotiaat henkilöt, jotka ovat työllisiä tai työttömiä. Työvoiman ulkopuolella olevat eivät ole kumpaakaan. Suuri osa heistä on opiskelijoita tai kotiin jääviä äitejä.
Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi, että 1990-luvun pahimpaan lama-aikaan työvoiman ulkopuolelle jäi 100 000 ihmistä ja tänä vuonna vähintään 30 000.
Tilastokeskuksen mukaan työvoiman ulkopuolella oli lokakuussa 1,47 miljoonaa henkilöä eli 36 prosenttia 15–74-vuotiaista. Heistä pääosa on eläkeläisiä ja nuoria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
