Yle: Turkistarhoilla ei pärjätä ilman ulkomaista työvoimaa
Väärät mielikuvat pitävät ehkä paikalliset poissa tarhoilta, arvelee alan edustaja.Turkistarhoille ei ole tarjolla riittävästi suomalaista työvoimaa. Sen vuoksi ne työllistävät työvoimaa paljon ulkomailta, kertoo Ylen uutiset.
Tarkkoja lukuja turkistarhojen ulkomaisesta työvoimasta ei Ylen mukaan kuitenkaan ole, sillä osa työvoimasta palkataan vuokrafirmojen kautta. Myöskään tarhoja edustava Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ei pidä ulkomaalaisista työntekijöistä tilastoa.
"Ulkomaalaisten tekijöiden käyttö on yleistynyt ja heitä tulee Viron lisäksi muista maista, jopa Filippiineiltä saakka", kertoo Ylen haastattelema liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura.
"Paikallisilla saattaa olla väärä mielikuva siitä, mitä turkistilan eläinten hoitoon liittyvä työ on. Sama tilanne on muilla eläintiloilla", kertoo puolestaan Pohjois-Suomen Turkiseläinten kasvattajat ry:n toiminnanjohtaja Hannu Kärjä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


