Traktorikauppias osti Hobby Hallin
SGN Group hakee kaupalla monikanavaisuutta.Muun muassa maatalouskoneita ja traktoreita maahantuova SGN Group on ostanut keskiviikkona tehdyllä kaupalla Hobby Hallin liiketoiminnan Stockmannilta.
Kauppa toteutuu vuoden vaihteessa, kertoo toimitusjohtaja Sam Nieminen SGN Groupista.
Kaupasta kerrottiin torstaina.
Niemisen mukana konserni on hakenut uutta bisnestä aktiivisesti ja Hobby Hall sopii kokonaisuuteen. Yhtymäkohtia on muun muassa urheilun, kodin ja vapaa-ajan tuotteissa.
Kauppa jatkaa jo aloitettua monikanavaliiketoiminnan kehittämistä, Nieminen sanoo.
”Hobby Hallilla on tunnettu brändi, laaja asiakaskunta ja suosittu verkkokauppa. Uskon, että nämä asiat yhdistettynä vakavaraisen SGN Groupin pitkäjänteiseen toimintaan ja osaamiseen tuovat etuja molemmille."
Maatalouskoneita kuten New Hollandia, CaseIH:ta ja Kvernelandia maahantuova Agritek on SGN Groupin tytäryhtiö.
SGN:n liikevaihto oli viime vuonna 154 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli 200. Hobby Hallin vastaavat luvut olivat 86 miljoonaa euroa ja 340 työntekijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

