Sote-sorvaajien kotikunnat kärsivät muita vähemmän
Viime viikolla eduskunnalle annettu esitys sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta ei näytä kohtelevan yhtä tasapuolisesti kuntia kuin niitä, jotka lain loivat ja siitä päättävät.
Esityksen antaneessa maan hallituksessa on 17 jäsentä, ja heistä vain kahden kotikunnan veroprosentti uhkaa nousta yli kolme prosenttiyksikköä soten, valtionosuusuudistuksen ja valtionosuusleikkausten vuoksi.
He ovat porilainen opetusministeri Krista Kiuru (sd.) ja forssalainen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Tilanne on tismalleen sama perustuslakivaliokunnan suhteen, jossa on niinikään 17 jäsentä: vain imatralasen Anu Urpalaisen (sd.) ja tyrnäväläisen Tapani Töllin (kesk.) kotikunnassa veroa jouduttaisiin nostamaan yli 3 prosenttiyksikköä.
Hallituksen takuumiehinä ovat opposition Juha Sipilä (kesk., Kempele), Timo Soini (ps., Espoo), Ville Niinistö (vihr., Turku) ja Paavo Arhinmäki (vas., Helsinki).
Heistä Sipilän kotikunta kärsii eniten, 3,40 prosenttiyksikköä.
Ei siis ole montaa sote-poliitikkoa, joita kirpaisee kovaa eikä yhtään, jota tosi kovaa.
Kuntavero uhkaa nimittäin nousta yli 4 prosenttiyksikköä 41 kunnassa ja pahimmillaan 7,40.
Niistä kunnista ei ole ministereitä tai perustuslakivaliokunnan jäseniä, liekö edes nykyisiä kansanedustajia.
”Sotessa ei tule kenellekään kohtuuton”, peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) vakuutti kuntien edustajille viime keskiviikkona, päivää ennen kuntalaskelmien julkaisemista.
”Soten kohtuuttomuudet on korjattava”, keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska vaati Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa maanantaina.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
