Viljelijöiden mielipide-eroihin haettiin syitä
WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula piti ympäristötukia koskevia tutkimustuloksia mielenkiintoisina.
”Voiko syynä viljelijöiden keskinäisiin eroihin olla liiallinen byrokratia? Tulkitsen niin, että tiloilla oikeasti pohditaan, mikä on mahdollista ja järkevää ja vastuullista.”
”Viljelijät eivät ole ympäristö- tai ravinteiden kierrätysvastaisia. Mutta he ovat kurkkuaan myöten täynnä valvontaa, joka kohdistuu etenkin ympäristönsuojeluun”, pohti samaa asiaa eurovaaliehdokkaiden paneelikeskusteluun osallistunut viljelijä Timo Kaunisto (kesk.).
”Ehkä viidennes tuista on arvolla mitaten ympäristötukia, mutta valvonnasta ne aiheuttavat puolet ja niistä johtuvat sanktiot ovat ihan suhteettomat.”
”Tuntuu, että ihmiset ovat aika irrallaan tilojen arjesta”, arvioi tuloksia yleisemmin Sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännö. Hän painotti, että viljelijöillä riittää monissa kohdin tiedotettavaa myös jatkossa.
”Jossain määrin ollaan epäonnistuttu, kun suomalaiset eivät tunne eläintuotannossa, että meillä Suomessa on muita tiukemmat säädökset”, hän katsoo.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
