Marttila: Valtion taisteltava sika- ja siipikarjatukien puolesta

Kuva: Markku Vuorikari

Tuottajajärjestöjen ja valtion yhteistyö on toiminut mainiosti, kun EU:n maatalouspolitiikkaa on käännetty pari piirua suomalaiseen suuntaa, kirjoittaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila puheenjohtajan palstalla (MT 29.9.). Kansallisessa ruokapolitiikassa on löydetty yhdessä uusi kunnianhimon taso. Suomalaisella ruualla on hyvät tulevaisuuden näkymät ja kasvun aihiot.

Ruokaa ei ole ilman maataloutta. EU:lla on puolestaan tiukka ote maataloudesta. Tähän kuuluu monimutkainen tukijärjestelmä. Kansallinen liikkumavara on kapea, joten se täytyy käyttää erityisen taitavasti.

Valtiovallan viimeaikaiset linjaukset eivät ole taitavaa politiikkaa, vaikka ministeri Jari Koskinen näin esitti (MT 16.9.2013). Etelä-Suomeen maksettu 141-tuki on hauraalle perustalle valettu, mutta elinkeinolle välttämätön.

Kukaan ei kiistä tukijärjestelmän kokoamisen marssijärjestystä. EU:n tarjoamat keinot käytetään ensin täysimääräisesti. Keinovalikoima on tältä osin kasvanut Suomen tavoitteiden mukaisesti ja kovan työn tuloksena. Tuotantoon sidottua tukea voidaan maksaa EU-budjetista entistä joustavammin. Suomi voi näin saada paremman vastineen jäsenmaksuilleen.

EU-tuen kohdentamisessa näkemyseromme valtion kanssa on rahassa mitattuna pieni, mutta vaikutuksiltaan mittava. Maatalousyrittäjät haluavat ratkaisun, joka kohtelee eri tuotantosuuntia tasapuolisemmin.

Olemme esittäneet, että osa EU-tuesta ohjataan selkeästi kasvintuotantoon. Tuki sisältäisi vaatimuksen hyvästä viljelykäytännöstä ja sadon tuottamisesta. Se olisi siten tuotantoon sidottu. Puutarhataloutta sekä eräitä erikoiskasveja tuettaisiin perustellusti joko EU-rahalla tai kansallisesti.

Samassa yhteydessä meille sopii hyvin, että EU-tukipotista käytetään lisäsiivu Etelä-Suomen kotieläintalouden vahvistamiseen. Koko ongelmaa ei voida silti hoitaa EU:n häntärahoilla.

Valtio on tässä vaiheessa kuitenkin siirtämässä Etelä-Suomen maito-, naudanliha-, ja lammastuet kokonaan EU-kassaan. Kansallisesta rahoituksesta kuitataan aimo säästöt, mutta suunnitelmaa näiden varojen käytöstä eteläsuomalaisen viljelijän parhaaksi ei ole esitetty – tokko edes suunniteltu.

141-tuen kovimman kohtalon ovat kokeneet sika ja siipikarja.

Edellinen ratkaisu leikkasi yritysten kannattavuutta kovalla kädellä. Tämä näkyy tämän päivän vakavina vaikeuksina. Liian moni yritys on joutunut luopumaan – suurin osa lopullisesti.

Valtio tekee anteeksiantamattoman virheen, jos se lähtee ajamaan alas sika- ja siipikarjatalouden kansallisia tukia. Nyt viimeistään on taistelun paikka.

Tiedämme, että EU suhtautuu äärimmäisen kielteisesti sikojen ja siipikarjan tukemiseen. Mutta samalla se unohtaa, että suomalainen sika ei ole eurobulkkia. Suomessa tuotetulla linnullakin on eläimen oikeudet, eikä sitä kohdella pelkkänä rehujyvänä, kuten EU:n linja näyttää olevan.

Suomalainen sika- ja siipikarjatalous ovat itsenäisiä elinkeinoja. Meillä panostetaan laatuun ja eläinten hyvinvointiin. Me emme puhu viljan jatkojalosteista. Nämä toimialat ovat keskeinen osa ruokaturvaa ja Etelä-Suomen maaseudun elinvoimaa.

Lisäksi on muistettava, että saksalaista sikaa tuetaan itse asiassa epäsuorien tukimuotojen kautta enemmän kuin suomalaista. Kyse on myös pienen, pohjoisen jäsenmaan oikeudenmukaisesta kohtelusta.

Valtiolla on mahdollisuus korjata esityksiään. Tasapainoinen tukipaketti on löydettävissä. Ratkaisevissa neuvotteluissa tähän tarvitaan myös korkeimman poliittisen johdon vetoapua.

JUHA MARTTILA