AL: Nyt viljellään vedessä ja pian konteissa
Siirrettävä kontti tuottaisi vihannekset ja kukat kaupungissa.Vesiviljely eli kasvitehdastuotanto leviää maailmalla, kertoo sunnuntain Aamulehti.
"Kasvitehdasbuumi käy maailmalla kuumana. Japanissa on satakunta tehdasta. Mittakaava on maaseudun isoista laitoksista tokiolaisen ravintolan omaan salaattituotantoon", kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti Kari Jokinen.
Kasvitehdas ei käytä luonnonvaloa, vaan led- tai loisteputkivaloja. Kasvit kasvavat ravinneliuoksessa ja voivat kasvaa päällekkäisillä hyllyillä, ja ravinnekierto on suljettu.
Itse tekniikka ei ole uutta Suomessakaan, sillä meillä talviaikaan tuotettu salaatti kasvaa vesiviljelynä, Aamulehti kertoo. Pari viljelijää tuottaa myös mansikkaa.
Uutta on, että vesiviljelylle kehitellään tehdasratkaisuja, kuten kontteja.
"Kontin voisi tilata Tampereelle tai Helsingin Töölöön torin laidalle tuottamaan tuoretta salaattia. Jos hieman ideoi, niin kukat ja koristekasvit voitaisiin kasvattaa kaupungissa", Jokinen sanoo.
Suomeen on tulossa kasvitehtaita, sillä esimerkiksi iranilaissyntyinen Ali Amirlatif kaavailee Ylöjärvelle jättimäistä mansikkakasvattamoa. Vantaalla toimii puolestaan Silmusalaatti Oy, joka kasvattaa ituja maan alla.
Aamulehden koko juttu tässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


