METSÄLLÄ Isältä peritty luontosuhde
Isällä oli vanha vaarilta peritty haulikko. Se oli kunnioitusta herättävä kapistus roikkuessaan hihnasta naulassa kamarin seinällä. Piippu puhdistettiin puupuikolla, jonka päähän kiedottiin öljyttyjä aivinoita. Puikkoa säilytettiin pää työnnettynä kamarin katon ponttilaudan koloon. Haulikkoon ja metsästysvälineisiin ei ollut lupa koskea.
Meillä oli pieni pystykorva Hupi, joka oli viimeisen päälle lintukoira. Metsälle lähtemisen tunnussanoja sille olivat: koppelo kotkottaa, haulikko, mennäänkö mettälle?
Joskus me lapset kiusasimme koiraparkaa ja koskemiskieltoa uhmaten piilotimme aseen. Näytimme sitten tyhjää naulaa Hupille, joka sai hirveän kohtauksen luullessaan, että se oli jätetty kotiin linturetkeltä. Koira rauhoittui heti, kun sille taas näytettiin haulikko.
Isä metsästi vain kanalintuja. Ruokapöydässä oli syksyisin pyytä, teertä ja koppeloa. Muistan vain yhden kerran, kun saaliina oli oikea musta ukkometso.
Lähitienoon metsät tunteva isä tiesi paikat, joissa metsot olivat keväisin soitimella. Minua luonto kiinnosti, ja kuljinkin paljon metsässä. Olin kiinnostunut näkemään metsonsoitimen, josta olin lukenut tarkan kuvauksen A. E. Ingmanin kirjasta Latvasaaren kuninkaan hovilinna.
Eräänä kevätyönä löysinkin itseni istumasta kuusipuskassa neuvotussa paikassa. En joutunut pettymään, vaan näin ja varsinkin kuulin soidintanssin hiomisineen ja kopautuksineen. Ukkometsoja oli kolme. Koppeloitten määrä jäi arvotukseksi niiden pysytellessä sivummalla.
Olen yhä tyytyväinen, että tuo öinen metsäretki tuli tehtyä. Sain kokemuksen, jollaista en tiedä yhdelläkään tuttavallani olevan. Tuo vanha kuusikko, jossa soidinpaikka oli, hakattiin joitakin vuosia retkeni jälkeen.
Erikoiset ja helposti tunnistettavat luonnonäänet kuten huuhkajan huhuilu, helmipöllön pulputus, palokärjen huuto ja teeren soidinpulina ovat se suola, joka tekee maalla asumisen mielekkääksi. Ulkona ollessaan tuntee, että luonnosta on vielä jotain jäljellä.
Itse en ole koskaan metsästänyt enkä edes halunnut kokeilla. Tappaminen ei tunnu houkuttelevalta. Minulle on mieluisaa nähdä luonnossa pyypoikue, rusakko tai vaikkapa kettu. Kaikilla niillä on metsässä paikkansa.
Tiedän, että hirvien määrää on pakko rajoittaa. Samoin susien ja karhujen määrä ei saa kasvaa liian suureksi. On kysymys turvallisuudesta, ja onkin hyvä, että on ihmisiä, jotka tekevät jotain kantojen rajoittamiseksi.
Ymmärrän, että jahtiin osallistuminen on monelle melkoinen tunne-elämys. Porukkaan kuuluminen tuntuu varmasti hyvältä, ja moni saa paljon metsästykseen liittyvästä seuratoiminnasta.
Isä ei kuulunut metsästysseuroihin. Hänen metsästäessään kyse oli toki ruuan hankkimisesta pöytään, mutta mukana oli myös luonnossa kulkemisen iloa ja saalistuksen jännitystä. Hän ei kaivannut seuraa metsällä ollessaan, vaan viihtyi yksin samoillen.
Uskon perineeni luonnossa kulkemisen ilon isältäni. Metsäretken ei tarvitse olla pitkä, kun jo tunnen virkistyväni ja rauhoittuvani. Metsässä olo on kuin olisi kirkossa. Vierastan siellä turhaa metelöintiä. Kun istuskelen hetken asuinpaikkani lähellä olevalla kalliolla, tunnen saavani voimaa jatkaa jokapäiväistä puurtamista.
Armi Saarela
Ylöjärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
