Valkoposkihanhiahavaittiin yli 4 000
Helsingissä ja Espoossa laskettiin olevan yli 4 000 valkoposkihanhea. Niistä poikasia on 530 yksilöä.
Suomen ympäristökeskuksen laskentojen perusteella puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien määrä kasvoi 13 prosenttia viime vuodesta. Kylmä alkukesä vähensi poikasten määrää 17 prosenttia.
Heinäkuun lopussa hanhia havaittiin eniten Helsingin Suomenlinnassa, Arabianrannassa, Kaivopuistossa ja Töölönlahdella. Espoossa hanhia oli eniten Tapiolan Otsolahdella.
Vuonna 2012 Itämerellä arvioitiin pesivän 9 500–12 500 paria.
Suomen ensimmäinen valkoposkihanhipari pesi Inkoon saaristossa 1980-luvun alussa. Laji on rauhoitettu luonnonsuojelulailla.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
