”Mie oon aika hyvä ampumaan”
ILOMANTSI (MT)
Vaippaikäisestä saakka Leevi, 8, ja isoveljensä Topi, 14, ovat tottuneet liikkumaan metsällä vanhempiensa Keijo Ronkaisen ja Hanna Borg-Ronkaisen kanssa.
”Tilanteissa on menty lasten ehdoilla, joten metsästyksestä on tullut luonnostaan ja lasten vapaasta tahdosta myös heidän harrastuksensa”, Hanna Borg-Ronkainen pohtii.
Nyt jokaisella on oma koirakin: ilomantsilaisen omakotitalon pihassa tarhassa on isä Keijon suomenajokoira Nemo ja Leevin jämtlanninpystykorva Jehu. Hannan novascotiannoutaja Aino sai keväällä pentuja, joista Luna jäi Topin koiraksi.
Molemmat noutajat viihtyvät ihmisten lähellä ja loikoilevat yhtä onnellisina olohuoneen matolla kuin kirmaavat joukon mukana metsään.
”Koira opettaa lapsille vastuuta ja on tärkeä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta”, Hanna Borg-Ronkainen perustelee koirapaljoutta.
Hän viihtyy metsällä tätä nykyä eniten juuri pienten ja taitavien noutajien kanssa.
Viisivuotiaalla Aino-koiralla on täysin puhdas noutotilasto, ja pikkuhiljaa Lunasta koulutetaan myös metsästäjän apulainen.
”Jo lapsuudessani isäni ja ukkini metsästivät. Minä innostuin lajista nopeasti, kun menimme yksiin Keijon kanssa. Tosin lasten syntymän jälkeen aseenkäyttöni on jäänyt vähemmälle”, 20 vuotta sitten metsästyskortin hankkinut Hanna kertoo.
Viime aikoina hän on keskittynyt lintumetsällä Leevin ohjaamiseen. Vaikka Leevi on taitava aseenkäsittelijä, jo lakikin edellyttää, että aikuinen on aina lähistöllä.
”Turvallisuus huomioidaan aloittelevien metsästäjien kanssa ampumaharjoittelulla ja aseen käsittelyn harjoittelulla”, Hanna kertaa.
Puheliaana poikana Leevi kertoo, että edellispäivänä hän oli jälleen ollut isän kanssa ampumaradalla harjoittelemassa. Ja sillä tuloksella, että jokaisella laukauksella lintu olisi pudonnut.
Isä Keijo Ronkainen, 46, hankki metsästyskortin 12-vuotiaana ja on jo ehtinyt saada lähes kaiken, mitä metsämies voi unelmoida.
Karhun hän kaatoi vuonna 1997. Ilveskin seinällä roikkuu, kuten myös kettu ja useat hirvensarvet.
”Niin, nyt voi hyvin etsiä paikkoja pojille. Ja siitähän sitä nauttii, kun he onnistuvat”, Keijo sanoo.
Leevi muistuttaa olevansa jo aika hyvä ampumaan, mihin isä nyökyttelee ja jatkaa hymyillen, että vielä vähän saa myös harjoitella.
Viime vuonna Leevi pääsi ampumaan kaksi tavia ja yhden sorsan.
Ensi syksystä hän haaveilee, jospa jo karhun ammuntakokeeseen pääsisi. Isän mukana hän viihtyy hirvimetsälläkin, vaikkei siellä vielä hirvikivääriä käyttele.
”Olen hyvä viihdyttämään itseäni. Keksin leikkejä ja piilopaikkoja metsässä, eikä se haittaa vaikka välillä joutuu hiljaakin olemaan.”
Myös perheen esikoinen Topi piipahtaa haastattelupaikalla ja sanoo, että hänelle metsä on ennen kaikkea kaunis kävelypaikka. Hänkin on ollut metsästämässä majavaa, vesilintuja, metsäkanalintuja ja jänistä.
Saalistakin on nuorelle metsästäjälle tullut jo paljon. Esimerkiksi kyyhkynrintaa paistinpannulla Topi valmisti heti jahtikauden alussa.
”Ulkoilu on mukavaa, niin kuin metsästys harrastuksena myös”, Topi kiteyttää ja kiiruhtaa kaverinsa luokse.
Pikkuveli Leevi täydentää, että perheen retkeilyyn kuuluvat äidin keittämä kaakao ja muut retkieväät.
”Metsässä liikkuminen on meille yhdessä touhuamista. Siihen liittyy se, että ampuja suolistaa eläimensä. Ajattelen, että lapsille on aika luonnollista oivaltaa, mistä ruoka tulee. Ei kyse ole mistään raa’asta tappamisesta, vaan riistanhoidollisesta toiminnasta luontoa kunnioittaen. Mitään ei ammuta turhaan ja huvin päiten, vaan kaikki valmistetaan ruuaksi”, Hanna selventää.
”Lapsetkin kunnioittavat saalista ja siitä saatua ruokaa.”
Hän sanoo kuulleensa välillä kauhisteluja siitä, miten lapset voivat nähdä raakaa tappamista.
”Ainakaan metsän eläimet eivät ole mitään tehokasvatettuja.”
Leevi kehuu purkitettua majavan lihaa ”nam-nam-herkukseen”, jonka kimppuun hän käy aina, jos näkee avatun purkin jossain.
”Majava on meidän muidenkin mielestä herkkua, se on mureata ja riistan makuista. Sen rinnalla hirvi on kuivempaa. Aika usein meillä liha grillataan tai tehdään uunipataa. Ruuat syntyvät joka kerta eri lailla”, suurtalouskokkina vuosia työskennellyt Hanna kertoo.
Cnc-koneistajana työskentelevälle Keijolla työpäivän jälkeen metsään pääsy on hyvää vastapainoa työpaikan melulle ja hallin keinovalolle.
”Mielellään sitä aina metsään lähtee, vaikka vain koiria juoksuttamaan näin hirvestyskauden kynnyksellä.”
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
