KANSAN SUUSTA Puku on puoli ihmistä
Mitäpä päälle tänään? Jos sananparsista kysytään, saadaan taas monia vastauksia.
Vaatetus oli salolaiselle ruokaakin tärkeämpää. Kylän välin kyllä menee ilman ruokaa, muttei ilman vaatteita.
Vaatteiden tulee olla kunnolliset, sillä puku on puoli ihmistä, kuten Hyvinkäällä sanottiin. Jo antiikin roomalaiset tiesivät sopivan komean vaatetuksen lisäävän arvovaltaa.
Saksalaiset eivät tyydy puoleen. He ovat sitä mieltä, että ”vaatteet tekevät miehen”. Runoilija Gottfried Keller on tehnyt sanonnan tunnetuksi novellillaan Kleider machen Leute.
Venäläisen Nikolai Gogolin kertomuksessa uusi päällystakki nostaa pikkuvirkamiehen uran hetkeksi nousuun. Kun takki varastetaan, alkaa alamäki.
Vaatteilla voi siis saada ihmeitä aikaan. Kantokin kaunistuu, kun kaunistetaan, sanotaan meillä. Arabit sanovat, että ”pue luudan ylle leninki, niin siitä tulee hieno rouva”.
Prameilusta varoittaa sanonta ”rumat vaatteilla koreilee”. Hartolassa sanottiin, että jonka takissa on paikka paikan päällä, sen kukkarossa on markka markan päällä. Hyvä hevonen näkyy huononkin loimen alta, kuten Somerniemellä kuvattiin.
Liiallinen värikkyys oli kansan mielestä pahasta. Juuassa oltiin sitä mieltä, että punainen on koreaa, harmaa hyvännäköistä. Oulussa mentiin vielä pidemmälle: ”Mustasta ei väri parane.”
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
