SKAL: Öljyn hinnanlaskusta kuljetusyrityksille vähän iloa
Dieselpolttoaineen hinnan lasku ei näy kuljetusyritysten taloudessa. Rahdin määrä on laskenut, eivätkä odotukset keväälle ole yhtään valoisammat.
Kuljetusyritysten taivaalla on nyt synkkiä pilviä. Kannattavuus laskee tai polkee paikallaan suuressa osassa yrityksistä. Kuvan auto ei liity juttuun. Kuva: Jaana KankaanpääSuomalaisten kuljetusyritysten tuulilasista näkyy tällä hetkellä synkkä maisema. Sekä kuljetusten määrät että kuljetetut kilometrit laskivat syksyllä vuotta aiemmasta, kertoo Suomen kuljetus ja logistiikka ry:n (SKAL) tuore kuljetusbarometri.
Kuljetusmäärien vedossa myös liikevaihto laski. Joka kolmannella kuljetusyrityksellä kannattavuus oli heikompi kuin vuotta aiemmin.
Suotuisinta kehitys on ollut pohjoissuomalaisissa yrityksissä ja elintarvikealan kuljetuksissa. Kahdella kolmesta metsäalan kuljetusyrityksestä liikevaihto oli laskenut.
Kevään suurimmat liikevaihdon kasvuodotukset kohdistuvatkin metsäpuolelle, jossa odotetaan myös sahojen elpymistä.
Kuljetusmäärät olivat laskeneet peräti 44 prosentilla barometria varten tehtyyn kyselyyn vastanneista. Keväällekään valtaosa yrityksistä ei odota käännettä parempaan.
Vaikka öljyn hinta on laskenut ja sen myötä dieselpolttoneste on halventunut noin 25 senttiä litralta vuoden sisällä, säästöllä ei ole pystytty parantamaan kannattavuutta. ”Klausuulien ansiosta säästöt siirtyvät pääasiallisesti asiakkaiden katteisiin”, todetaan SKAL:n tiedotteessa.
”Samanaikaisesti työvoima- ja muut kustannukset ovat nousseet. Öljyn hinnanlaskun virkistävä vaikutus elinkeinoelämään ei heijastunut kuljetusten kysyntään loppuvuonna.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
