vierasyliö Puuvillaa ja etanolia selluloosasta

Lapin massaliike esitti vuonna 2008, että Kemijärvellä toimiva

Stora Enson tehdas alkaisi tuottaa paperisellun sijasta

liukosellua ja sen oheistuotteena etanolia.

Liukosellu on sanana meille outo. Mutta se koskettaa meitä

jo hyvin lähellä. Tarkistapa

T-paitasi tai muun ihokkaasi helmassa oleva valmistelipuke. Lukeeko siinä viskoosi?

Viskoosi on puuperäistä

vaatekuitua, jonka esiaste

liukosellu on.

Liukosellun tarvitsema

raakapuu on kuusta, koivua tai haapaa. Lämpimän vyöhykkeen eukalyptus on niiden vahva

kilpailija.

Tutumpaa, paperiksi päätyvää sellua valmistettiin maassamme

aluksi kahdella tapaa: kuusipohjaisena sulfiittiselluna ja mäntypohjaisena sulfaattiselluna.

Sulfiittisellu oli ensin halutumpaa. Esimerkiksi Kemijoessa uitetun Lapin puun alkuperäinen jalostaja Kemi-yhtiö aloitti sellun

valmistuksensa 1919 sulfiittitehtaalla. Sulfaattisellu tuli

mukaan vasta 1927.

Vielä 1960 menetelmät olivat yhtä yleiset. Sitten selluteollisuuden päästörajat ja –vaateet kiristyivät. Ne oli helpompi

ratkaista sulfaatille. 1970-

luvulta lähtien saastuttavamman

sulfiittisellun valmistus lähes loppui.

Liukosellu palauttaa metsäteollisuuteemme sulfiittimenetelmän. Liukosellu on

sulfiittisellun edelleen kehitetty

muunnos. Liukosellun tehtaat

on kuitenkin räätälöity 2000-luvun ympäristövaateille aivan eri tavalla kuin 1900-

luvun sulfiittitehtaat.

Viskoosi syntyy tekstiilitehtaassa liukosellusta, kun

sitä on ensin jatkokäsitelty

kemiallisesti.

Ratkaisevassa vaiheessa

siirappimainen liuos puristetaan

kymmeniä tuhansia reikiä

sisältävän suuttimen läpi.

Muodostuu ohuita lankoja,

otka jähmettyvät laimeaan

rikkihappoon. Lopuksi langat eli viskoosikuidut pestään

puhtaaksi haposta, valkaistaan ja kuivataan.

Viskoosin kysyntä maailmalla

kasvaa sitä mukaa, kun puuvillapeltoja tarvitaan ruokakriisin vuoksi yhä enemmän viljalle.

Puuvillan hinnan odotetaan tämän vuoksi nousevan

maailman tavarapörsseissä. Ne odottavat viskoosikuidusta puuvillan korvaajaa, todellista PUU-villaa.

Tavallisella puuvillalla on

kasvavia ympäristöongelmia.

Yli puolet maailman puuvillapelloista keinokastellaan. Vesistöt saattavat kuivua ja maaperä suolaantua. Tunnetuin

esimerkki on kymmenesosaansa kuivunut, maailman suurimmaksi ympäristötuhoksi

mainittu Araljärvi Kazakstanissa.

Päästöt vesistöihin ovat

kasvussa. Puuvillapeltoja

lannoitetaan keskimäärin enemmän kuin muussa

viljelyssä. Maailman hyönteismyrkyistä puuvillapelloille

levitetään 25 prosenttia, kun peltopinta-alasta puuvillalla on vain kolme prosenttia.

Ennen koneellista puimista pensasmaisen puuvillan lehtien on kuivuttava tyystin tai pudottava. Ellei se tapahdu itsestään kuivan kauden koittaessa tai kasvukauden kylmettyä, lehdet varistetaan myrkyttämällä

joko traktorista tai matalalla lentävästä lentokoneesta.

USA:ssa varistuskemikaalina on käytetty muun muassa

arseenihappoa.

Kiina on maailman suurin puuvillan tuottaja; maan tekstiiliteollisuus on myös suurin puuvillan käyttäjä. Puuvillan nykyiset ympäristöongelmat korostuvat juuri Kiinassa.

Etanoli on puolestaan jo

markkinoiden mahtipolttoaine. Bioenergioista se on ainut, mikä on päässyt sekä maapallon

tärkeimpään eli Chicagon

tavarapörssiin että tavallisille huoltoasemille.

Etanolin asema vahvistuu edelleen, kun etelän öljymaat ja niiden naapurit kahinoivat.

Sellutehtaan tuottama alkoholi ei olisi ollut suomalaisille

uusi asia. Kuusesta peräisin oleva etanoli tunnettiin takavuosina sulfiittispriinä, Alkon tiskillä Karhu-viinana ja kansan keskuudessa tikkuviinana.

Lapin massaliike tiesi, että

sulfiittispriitä oli valmistettu

esimerkiksi Kemi-yhtiössä 1943–1957 ja Veitsiluoto Oy:ssä 1944–1960.

Suomen toistaiseksi viimeiset sulfiittispriit tuotti Nokian

tehdas 1990.

Massaliikkeen ponnisteluista huolimatta Stora-Enso kuitenkin lopetti Kemijärven tehtaansa ja myi kattilat Kanadaan. Yhtiö totesi, että liukosellu ei kuulu sen tuotevalikoimaan. Sekä

liukosellun että puuetanolin ehdotukset kaadettiin.

Neljässä vuodessa tilanne on muuttunut.

Stora-Enso aloitti kesäkuussa

2012 liukosellun tuotannon Enocellin tehtaalla Pohjois-Karjalan Uimaharjussa.

Koivusta ja haavasta tehty liukosellu menee kaikki Kiinaan, muutamalle suurelle tekstiilien valmistajalle.

Samalla etanoli on tullut

Suomen huoltoasemille, ei kuitenkaan kotimaisena ja puuperäisenä. Ostamme etanolin

ulkoa. Se on peltoperäistä,

tislattu joko Yhdysvaltain maissista tai Brasilian sokeriruo’osta.

Puuvillan tavoin myös peltoetanoli vie tilaa ruoalta. Puuetanoli ei näin tekisi. Se lievittäisi maapallon ruokakriisiä.

YK alkoi paheksua peltoetanolia viime kesänä ja EU

lokakuussa. Ne molemmat

kannattavat polttonesteen

tekemistä puusta.

Siksi liukoselluun siirtyvässä,

tulevaisuuden vaatekuituja tuottavassa selluteollisuudessamme kannattaisi edelleen harkita Kemijärven mallia.

Viskoosi on nousemassa

uuden biotalouden merkkituotteeksi. Ohessa saatava puuetanoli olisi autoilijoiden suomalainen vaihtoehto.

VELI POHJONEN

Kirjoittaja on maatalous- ja

metsätieteiden tohtori.

Avaa artikkelin PDF