Kalevala ja suomen kieli innostivat J.R.R. Tolkienia
Englannin kielen professori John Ronald Reuel Tolkien (1892–1973) oli taitava tarinankertoja, armoitettu mytologi ja lähes pakkomielteinen yksityiskohtien ystävä.
Tolkienin intohimo muinaiskieliin tuotti Taru Sormusten Herrasta -trilogian, fantasiakirjallisuuden klassikon. Sen maailman Keski-Maan selityksistä laveine sivupolkuineen tuli hänelle elämän mittainen ja lopulta sen ylittäväkin työ.
Mikään ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä. Uuttera oppinut ja opettaja ammensi suurella kauhalla kansojen ja kulttuurien myyteistä, kansanperinteistä ja kielistä.
Germaanis-skandinaavisen, kelttiläisen, anglosaksisen, kreikkalais-roomalaisen, itämaisen ja raamatullisen aineksen ohella hän vaikuttui Kalevalasta ja suomen kielestä. Ne jättivät jälkensä orastavaan kirjailijaan jo varhain.
Ensin tuli Kalevala, jonka nuori Tolkien luki W.H. Kirbyn käännöksenä. Pian oli tutustuttava eepoksen alkukieleen.
”Kuin olisi löytänyt täpötäyden kellarin laadultaan ja maultaan ihmeellistä, ennen maistamatonta viiniä. Juovuin siitä”, muisteli Tolkien kirjeessään opiskelijapojan ensi kosketusta suomen kielioppiin Oxfordin yliopiston Exeter Collegen kirjastossa.
Tutkija sepitti tarinansa keksittyjen kielten ympärille. Suomen kieli antoi virikkeitä quenyalle, eräänlaiselle haltialatinalle. Periaatteellisia yhtäläisyyksiä olivat Tolkienin mukaan muun muassa omistusliitteet, b-, d- ja g-kirjainten puute, vokaalivoittoisuus ja -nen-pääte.
Esimuoto qenya oli vieläkin ”suomalaisempaa”, mutta myöhemmin latina ja kreikka syrjäyttivät suomen vaikutusta.
Anglosaksisen mytologian ohuus palautti omaa eepostaan kehittelevän kirjoittajan Kalevalan lähteille. Hän pystyi tutustumaan siihen suomeksi, mutta vain osin ja vaivalla.
Vuonna 1914 Tolkien hahmotteli novellia The Story of Kullervo, joka julkaistiin Kalevala-esseiden kanssa vasta vuonna 2010. Kertomus seurailee Kullervon tarinaa, mutta on silti muunnelma.
Kullervon mallilla Tolkien rakensi oman traagisen sankarinsa. Túrin Turambarkin on kovaonninen, makaa vahingossa sisarensa ja päättää päivänsä heittäytymällä puhuvaan miekkaansa.
Toisaalta tämä Keskeneräisten tarujen kirjassa, Silmarillionissa, Húrinin lasten tarinassa ja eräissä muissa Tolkienin kirjoituksissa esiintyvä kohtalonsoturi lyö lohikäärmeen muinaisenglantilaisen Beowulf-sankarin tapaan.
Kirjailija yhdisteli tutkija-kääntäjän aineistojaan taiteilijan vapaudella.
Tolkienin luomassa maailmankaikkeudessa vilahtaa toisinaan kalevalaistyylisiä tai suomenpohjaisia muunnelmia.
Esimerkiksi Ilúvatar, Ilmarin ja Ilmarë voidaan johtaa niminä, mutta vain viitteellisesti mytologisina olentoina tai elementteinä Ilmattareen ja Ilmariin eli Ilmariseen.
Kalevala ja juuri Kullervon osuus olivat kirjailijan mukaan ”alkuitu” etenkin sormus-trilogiaa taustoittavalle Silmarillion-teokselle. Sen haltiajalokiviä on verrattu Sampoon.
Tuotteliaan fantastikon työpöydällä Kalevala olikin kuin annos rautahölmää Seppo Ilmarisen ahjossa: karkeaa, mutta käypää raaka-ainetta, josta tiedoilla ja taidoilla saattoi muovata uusia, ihmeellisiä luomuksia.
MIKKO EUROPAEUS
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
