Asiantuntija: Turvetuotannon osuus vesistöjen päästöistä jää pariin prosenttiin
Ravinnepäästöistä maatalouden osuus on suurin.Turvetuotannon osuus vesistöihin valuvasta ravinne- kiintoaine- ja humuskuormituksesta jää koko Suomessa alle prosenttiin kokonaiskuormituksesta ja suurten turvetuotantoalueiden alapuolisissa vesistöissäkin pariin prosenttiin, Tapio Salminen vesistömittauksia tekevästä Saloy Oy:stä sanoo.
Suurin piirtein samaan tulokseen on päätynyt myös Suomen ympäristökeskus (Syke), Salminen kertoi perjantaina esittäessään tutkimustuloksia turvekuormituksesta Helsingissä Turvetuottajat ry:n järjestämässä tilaisuudessa.
Suurin typpi- ja fosforikuormittaja on Syken mukaan maatalous noin kahden kolmanneksen osuudella. Seuraavaksi suurimpia kuormittajia ovat alle 10 prosentin osuudella haja-asutus, metsätalous ja laskeuma ilmasta.
Salminen on mitannut kuormitusta useilta soilta yli kymmenen vuoden aikana. Saarijärven reitiltä Kyyjärveltä mittaustuloksia on useilta vuosilta sekä vähäisen että suuren virtauksen aikana.
"Tulos on aina suurin piirtein sama: turvesuon päästöjen osuus on sama kuin turvesuon osuus muutenkin koko virtauksesta, eli Kyyjärvellä runsaat pari prosenttia", hän kertoo.
Mittauksia on usein vähätelty sen vuoksi, että on uskottu pahimpien turvesuopäästöjen tulevan rankkasateiden, tulvien ja muiden kovien virtausten yhteydessä. Salmisen mukaan tämä ei pidä paikkaansa.
"Itse asiassa turvetuotannon osuus vähenee virtaamien kasvaessa", hän toteaa.
Joutsan Kälkäjoen humusmittauksista saatujen tulosten mukaan turvetuotannon kuormituksen osuus kokonaismäärästä oli 1,8 prosenttia huhtikuussa tulva-aikaan ja 3,4 prosenttia toukokuussa kuivaan aikaan. Kälkäjoen alueen turvesoiden on uskottu aiheuttavan Puulan samentumista.
Salminen ihmettelee turvetuotannon kohtelua vesistökuormituksen säätelyssä. Esimerkiksi Luumäen Leppisuolla fosforipäästöjä velvoitettiin oikeuden päätöksellä pudottamaan 80 prosenttia, kun fosforin osuus siellä oli 24 mikrogrammaa litralta. Vertailun vuoksi Helsingin puhdistamon fosforipäästöt ovat 300 mikrogrammaa litralta ja virtaama 300-kertainen Leppisuohon verrattuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

