Kalataloudessa synkkä vuosi – tuotot kääntyivät laskuun
Vuonna 2015 kalatalouden kokonaistuotot olivat 839 miljoonaa euroa.Vuosi 2015 oli kalataloudessa aiempaa synkempi, kun tuotot kääntyivät monen vuoden nousun jälkeen laskuun. Tuotot laskivat 12 prosenttia edellisvuodesta. Asia selviää Luonnonvarakeskuksen tilastoista.
Positiivista oli kuitenkin se, että kalatalouden alkutuotannossa oli nähtävissä myönteistä kehitystä.
Aiempaa alhaisempi polttoaineen hinta vaikutti positiivisesti isojen kalastustroolareiden tulokseen.
”Vaikka kirjolohen hinta laski, myös vesiviljelyn kasvanut tuotanto nosti alan tuottoja ja kannattavuutta. Jalostuksessa ja kalakaupassa meni puolestaan heikommin. Pääosin tuontikalaan nojaavan jalostusteollisuuden ja kalakaupan kannattavuus heikkeni korkean tuontilohen hinnan vuoksi”, tutkija Heidi Pokki Luonnonvarakeskukselta sanoo tiedotteessa.
Vuonna 2015 kalataloudessa toimi 1 747 yritystä. Kalatalouden kokonaistuotot olivat samana vuonna 839 miljoonaa euroa.
Kalatalouden jalostusarvo laski viidenneksellä 122 miljoonaan euroon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

