Euromaat odottavatKreikan uusintavaaleja
Viimeinen yritys hallituksen muodostamiseksi kaatui Kreikassa tiistaina puolueiden välisiin erimielisyyksiin. Maanantaina Ateenassa mieltään osoittaneet kommunistit haluaisivat Kreikan irtautuvan euroalueesta. JOHN KOLESIDIS / Reuters / Lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
Euromaat ovat valmiita odottamaan Kreikassa järjestettävien uusintavaalien tuloksia, ennen kuin maan tukihanat suljetaan.
”Kreikka on demokraattinen maa ja sitä kunnioitetaan”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi tiistaina Brysselissä.
Tiistaina sosialistisen Pasok-puolueen johtaja Evangelos Venizelos kertoi viimeisten hallitusneuvottelujen kariutumisesta.
Presidentti Karolus Papoulias yritti vielä tiistaina taivutella eripuraisia puolueita tukemaan yhteistä virkamieshallitusta.
Yrityksen epäonnistuttua presidentti joutuu määräämään Kreikkaan uudet parlamenttivaalit. Vaalit järjestetään todennäköisesti kesäkuun puolivälissä.
Tiistaina Brysselissä kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit vakuuttivat Kreikan pysyvän edelleen euroalueen jäsenenä.
”Pallon nyt täysin kreikkalaisilla itsellään, mutta käsitykseni on, että Kreikka pysyy jatkossakin euroalueessa”, Urpilainen sanoi.
Helpotuksia maalta vaadittuun uudistus- ja säästöohjelmaan ei valtiovarainministerin mukaan kuitenkaan ole luvassa.
”Eurojäsenyyteen kuuluu myös velvollisuuksia. Ei voida ajatella, että he ottaisivat lainat, mutta hylkäisivät säästöohjelman.”
Urpilainen on uusintavaalien tuloksien suhteen optimistinen.
”Tutkimusten mukaan 80 prosenttia kreikkalaisista kannattaa eurojäsenyyttä. Toivoisimme, että siellä ymmärrettäisiin myös jäsenyyteen liittyvät velvollisuudet.”
Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi Kreikan irtautuvan eurosta 70 prosentin todennäköisyydellä. Uudet vaalit voivat kuitenkin muuttaa tilannetta.
”EU-johtajien toiveena on varmaan se, että vaaleista tulisi kansanäänestys eurojäsenyydestä. Enemmistö kreikkalaisista kannattaa eurossa pysymistä”,
Viimeisten galluppien mukaan uusintavaalien voittajaksi olisi kuitenkin nousemassa säästötoimia vastustava Syriza-puolue.
Kreikan eroaminen euroalueesta toisi Suomelle lähes 3 miljardin euron kustannukset.
”Lukuun päästään, kun lasketaan yhteen kaikki Kreikalle tähän mennessä annetut lainat ja EKP:n kautta tulevat riskit”, Holm sanoo.
PTT:n tekemän arvion mukaan Kreikka jättäisi maksamatta noin puolet Suomen sille lainaamista rahoista.
Ensimmäisestä tukipaketista tappiota tulisi näin laskien noin 500 miljoonaa euroa. Toisen tukipaketin tappioita pehmentää Suomen ja Kreikan neuvottelema vakuussopimus.
Jos vakuudet saadaan luvatusti, tappiota tulisi vain noin 140 miljoonaa.
Suurin potti koostuu Euroopan keskuspankin kautta Kreikkaan virranneesta rahasta.
Holmin mukaan Suomen osuus EKP:n tappiosta voisi olla reilut 2 miljardia euroa. Käytännössä tappio näkyisi valtion taloudessa siten, että Suomen pankin valtiolle maksamat korkotuotot loppuisivat muutaman vuoden ajaksi.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
