Antti Kaikkosen suunnitelmista luvassa tietoa tiistaina
Toistaiseksi keskustan puheenjohtajakisaan ei ole ilmoittautunut yhtään ehdokasta.
Kaikkosta on pidetty mahdollisena puheenjohtajaehdokkaana seuraamaan Sipilää, joka jättää puoluejohdon kesän jälkeen. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANENKeskustan puheenjohtajuuskuvioihin on luvassa lisää selvyyttä tiistaina, kun puolustusministeri Antti Kaikkonen pitää tiedotustilaisuuden puoluetoimistolla.
Kaikkosta on pidetty mahdollisena puheenjohtajaehdokkaana seuraamaan Juha Sipilää, joka jättää puoluejohdon kesän jälkeen. Kaikkonen oli luvannut ilmoittaa päätöksestään ennen juhannusta.
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen syyskuussa Kouvolassa. Toistaiseksi puheenjohtajakisaan ei ole ilmoittautunut yhtään ehdokasta.
Vahvana ennakkosuosikkina pidetty Annika Saarikko (kesk.) on jo huhtikuussa ilmoittanut, ettei aio pyrkiä tehtävään. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) on myös torjunut ajatuksen, mutta sanonut harkitsevansa asiaa uudelleen, jos ehdokkaita ei ala löytyä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
