Lentoliikenne Suomen ilmatilassa lähes koronapandemiaa edeltävällä tasolla
Huhti-toukokuussa lentoja oli useina päivinä jo yli 500.
Fintrafficin mukaan Finnairin kesäkaudelle lisäämät lennot ovat osaltaan vauhdittaneet lentoliikenteen kasvua. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Kansainvälisten lentojen määrä Suomen ilmatilassa on alkanut saavuttaa koronapandemiaa edeltänyttä tasoa, kertoo valtion liikenteenohjausyhtiö Fintraffic. Huhti-toukokuussa lentoja oli useina päivinä jo yli 500, mikä vastaa ennätysvuoden 2019 tasoa.
Fintrafficin mukaan Finnairin kesäkaudelle lisäämät lennot ovat osaltaan vauhdittaneet lentoliikenteen kasvua. Myös esimerkiksi Suomenlahden yli Kaliningradiin lentävät venäläiskoneet vaikuttavat liikennemääriin, sillä niille tarjotaan lennonvarmistuspalvelua kansainvälisten sääntöjen mukaisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







