Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Länsi-Porin Prisma avasi latausasemansa vuoden viimeisenä päivänä

    S-ryhmä tähtää tuhannen latausaseman verkostoon sähköautoille vuoteen 2025 mennessä.
    Kuvan sähköauto oli latauksessa Espoon Prisma Olarissa.
    Kuvan sähköauto oli latauksessa Espoon Prisma Olarissa. Kuva: Jarkko Sirkiä

    S-ryhmän syksyn urakkana on ollut rakentaa kuluvan vuoden loppuun mennessä 50 uutta sähköautojen ABC-latausasemaa markettien, hotellien ja ABC-asemien yhteyteen.

    Kaupparyhmän sähköisen liikenteen päällikkö ja ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen kertoo urakan valmistuvan sopivasti vuoden viimeisenä päivänä.

    "ABC-lataus aloitti toiminnan 26.10.2021 ja siitä lähtien olemme avanneet 50 uutta ABC-latausasemaa, joissa on satoja latauspisteitä. Vuoden 2021 tavoitteen viimeisinkin latausasema avautuu 31. joulukuuta Länsi-Porin Prismassa, ja ensi vuonna jatkamme verkoston laajentamista suunnitellusti", Tervonen kertoo tuoreimmat tiedot vuoden viimeiseltä viikolta.

    Kullakin latausasemalla on useita latauspisteitä. Länsi-Porin Prismassa käyttöön otettavalla asemalla on neljä peruslatauspistettä ja neljä suurteholatauspistettä. 50 uudella latausasemalla on näin satoja latauspisteitä sähköautojen ja hybridillä asioivien käyttöön.

    "Suurteholatauksessa pistokkeesta tulee sähköä 150 kilowatin teholla ja sähköauton akku täyttyy noin puolessa tunnissa."

    ABC-lataus koordinoi koko S-ryhmän sähköautojen latausverkostoa, mutta hinnoittelusta ja verkoston omistuksesta vastaavat kukin maan 19 alueosuuskaupasta osaltaan.

    Kaikkiin latauslaitteisiin asennetaan kilowattituntihinnoitteluun vaadittavat energiamittarit.

    "Tämän jälkeen latausasema on käytettävissä ABC-mobiililla", Olli Tervonen kertoo.

    ABC- mobiilin sovellus kertoo asemakohtaiset hintatiedot. Hitaampi peruslataus maksaa tyypillisesti 20 senttiä kilowattitunnilta, nopea suurteholataus 25 senttiä kilowattitunnita.

    Tervosen mukaan S-ryhmälle on tärkeää kilowattipohjainen hinnoittelu. Siinä asiakas maksaa läpinäkyvästi ladatusta sähköstä – ei ajasta, joka sen lataamiseen kuluu.

    Maksullisuutta Tervonen perustelee sillä, että kustannus investoinnista ja käytöstä kohdistuu käyttäjiin, ei kaikkiin asiakkaisiin.

    Tavoitteleeko S-ryhmä liiketoiminnallista kannattavuutta latausasemilleen?

    "Olemme mukana pidemmällä aikavälillä, pikavoitot eivät ole mahdollisia. Sekä markkinat että autokanta ovat vielä kehittymässä", Tervonen vastaa.

    Latausaseman perustaminen maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Kustannus riippuu siitä, joudutaanko vahvistamaan sähköverkkoa ja tekemään maanrakennustöitä.

    S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava, noin tuhannen latausaseman verkosto sähköautoille.

    "Alkuvuosina keskitymme isompien latausasemien rakentamiseen markettien, Prismojen ja ABC-liikenneasemien yhteyteen. Salet ja Alepat tulevat mukaan myöhemmässä vaiheessa."

    Asemia on tarkoitus perustaa koko maan kattavasti. Tällä hetkellä pohjoisin ABC-latauspiste sijaitsee Kuusamossa.

    "Pudasjärvi, Kajaani, ja etelämpänä Jyväskylä, Heinola, 4-tien varsi, Tampere,... HOK-Elannolla on kymmeniä latausasemia pääkaupunkiseudulla. Turkuun on avattu kolme uutta asemaa", Tervonen luettelee.

    Koko verkosto latauspisteineen, karttoineen, tehoineen ja hintoineen löytyy ABC-mobiilisovelluksesta ja netistä, abcasemat.fi.

    Sähköinen liikenne ry:n syyskuun lopun tilannekatsauksen mukaan Suomen teillä liikkui yhteensä 88 531 sähköautoa, joista joka viides oli täyssähköinen. 100 000 sähköauton raja lähestyy. Täyssähköisten mallien osuus sähköautokannan lisäyksestä on kesän jälkeen noussut jo kolmannekseen.

    Julkisia latauspaikkoja eli asemia oli tuolloin yhteensä 1 507 ja niissä lähes 5 400 latauspistettä.

    Kolme suurinta kauppaketjua, K- ja S-ryhmä sekä Lidl, varustavat pihansa latauspistein. K-ryhmän Citymarketien ja supermarketien parkkiruutuihin oli marraskuun alkuun mennessä asennettu 92 latausasemaa. Näistä 135 pika- tai suurteholaturia ja 299 peruslaturia. Tänä vuonna on avattu 14 asemaa. Lisäksi markkinoilla toimii yksityisiä operoijia omine ketjuineen.

    K-Auto Services ja K-Charge -latausketjusta vastaava Tom von Bonsdorff arvioi tuolloin MT:lle, että jo lakivaatimukset ohjaavat siihen, että vuonna 2030 suurimmalla osalla kauppapaikoistamme tulee olla vähintään peruslatausta.

    Sähköauton lataaminen Lidlissä on Lidlin asiakkaille maksutonta. Latauspisteiden tehot ovat joko 22 kW tai 50 kW. Lataaminen voi kestää enintään tunnin. Pisteet ovat käytössä kaupan aukioloaikoina.