Pääomatulot keskittyivät Uudellemaalle ja Helsinkiin
Kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja pörssiosakkeiden myynnistä luovutusvoittoja saivat eniten Helsingin keskustassa asuvat.Uudenmaan osuus luovutusvoitoista maksettavista veroista on muuta maata suurempi. Uudellamaalla asuu verovelvollisista noin 30 prosenttia, mutta vuonna 2021 luovutusvoittoa saaneista uusimaalaisten osuus on noin 37 prosenttia, ilmenee Verohallinnon vuoden 2021 tilastoista.
Kiinteän omaisuuden tai osakkeiden myynnistä verovuonna 2021 tulleista luovutusvoitoista puolet sijoittui 140 postinumeroalueelle. Verovelvollisista näillä postinumeroalueilla asuu vajaa neljännes.
Helsingin sisällä vanhan rahan keskittymänä pidetyt kaupunginosat keskustassa Etu-Töölö, Kaivopuisto ja Ullanlinna korostuivat karttuneissa luovutusvoitoissa ja myös pääomatuloista maksettavissa veroissa.
Luovutusvoittojen kärjessä oli postinumeroalue 00100, johon kuuluvat osa Kamppia ja Etu-Töölö. Seuraavaksi eniten veroa maksettiin postinumeroalueella 00140 eli Kaivopuiston ja Ullanlinnan alueella.
Myös Uudellamaalla luovutusvoittoja kertyi verovuonna 2021 muuta maata enemmän.
”Uusimaalaisten luovutusvoitot ovat keskimääräistä suurempia. Yli miljoonan euron luovutusvoitoista Uudenmaan osuus on 58 prosenttia”, ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta toteaa.
Suomalaisten palkka- ja eläketulot tulot ovat kasvaneet 2014–2021, euromääräisesti kaikkialla Suomessa, mutta kasvu ei ole ollut kaikkialla yhtä voimakasta. Uudenmaan palkkasumma on kasvanut tänä aikana lähes 25 prosenttia, kun taas Etelä-Savon vain noin 6 prosenttia.
Pääomatuloista puolet karttuu alle 200 postinumeroalueelle, joissa verovelvollisista asuu alle kolmannes.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


