Kreikan tukiratkaisut venymässä kesään
BRYSSEL (MT)
EU-lähteiden mukaan päätökset Kreikan mahdollisesta lisätuesta tai velkojen leikkauksesta venyvät ensi kesään.
Vielä syksyllä euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Djisselbloem arveli, että lisätuesta päätettäisiin ennen joulua tai alkukeväästä.
Nykyisen tukiohjelman 4. erän maksatus on kuitenkin viivästynyt, koska Kreikkaa valvova troikka ei ole saanut väliraporttiaan valmiiksi. Syynä pidetään maan sisäpoliittista tilannetta. EU:n ja IMF:n vaatimia säästötoimia on arvosteltu maassa yhä kiivaammin ja hallituksen enemmistö on parlamentissa hiuskarvan varassa.
Osaltaan tukineuvotteluita hankaloittaa se, että Kreikka toimii vuoden ensimmäisen puoliskon EU:n puheenjohtajamaana.
”Odotamme Kreikalta lisätietoa. On tärkeää, että lainaohjelma jatkuisi sovitusti ja Kreikka toteuttaisi toimet, joihin se on sitoutunut”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi maanantaina Brysselissä.
Viime kesänä IMF arvioi Kreikan lisätuen tarpeeksi noin 10 miljardia euroa. Tähän mennessä maalle on luvattu 240 miljardin euron tukiluotot. Periaatteessa Kreikan pitäisi siirtyä markkinarahoituksen varaan tämän vuoden lopussa. Tavoitetta pidetään kuitenkin yleisesti epärealistisena.
Portugalin uskotaan sen sijaan pääsevän ulos tukiohjelmastaan suunnitelmien mukaan toukokuussa. Espanjan osalta tukiohjelma päättyi viikko sitten ja Irlannin osalta joulukuussa.
Tiistaina EU:n valtiovarainministerit päättivät Kroatian asettamisesta liiallisen alijäämän menettelyyn. Viime kesänä unioniin liittyneen maan on laadittava huhtikuun loppuun mennessä suunnitelma, jolla se palauttaa taloutensa EU-sääntöjen mukaiseen kuntoon.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
