Uutistausta Viro vaikeuksissa
Yli kymmenen vuoden ajan Viron tärkein päivälehti Postimees on kutsunut maan mielipidevaikuttajat yhteiselle lounaalle.
Seurustelun ja ruokailun ohella ohjelmaan kuuluu esitelmiä jostain ajankohtaisesta aiheesta. Kutsuttujen joukossa on aina ollut myös muutama suomalainen.
Viime viikolla pidetyn istunnon teeman voisi kääntää näin: ”Mitä me oikein aina valitamme?”
Pohdittiin siis sitä, miksi virolaisten käsitys omasta maastaan tuntuu olevan kohtuuttoman huono siihen nähden, kuinka paljon olot ovat kohentuneet etenkin neuvostoajoista.
Aiheesta puhuivat maan uuden perustuslain valmisteluun osallistunut lakimies Jüri Raidla ja nykyään Englannissa vaikuttava kansainvälisen politiikan tutkija Kadri Liik. Kumpikin osasi kuvata ongelmaa värikkäästi ja monipuolisesti. Mitään lopullista selitystä heillä ei siihen ollut, vastauksesta puhumattakaan.
Alustajat tekivät selvän eron asiallisen kritiikin ja jatkuvan valittamisen välillä. Kritiikille on ominaista, että esittäjä pyrkii ongelman osoittamisen lisäksi tarjoamaan siihen ratkaisua. Valittajat eivät parannuksia tai uudistuksia tarjoa – he vain uskottelevat itselleen ja muille, että asiat ovat tosi huonosti.
Kolme näkökohtaa jäi erityisesti mieleen: EU tukee Viron kehitystä niin vahvasti, ettei maan johtajien tarvitse omatoimisesti ryhtyä muihin kuin kosmeettisiin uudistuksiin; poliittinen eliitti uskoo tietävänsä asiat aina paremmin kuin kansalaiset, tekee kaiken kuten parhaaksi katsoo, kommunikoi ylimielisesti ja huonosti – ja jättää kansalaisyhteiskunnan mielipiteet huomiotta; kansalaiset puolestaan vertaavat oloja pohjoismaihin ja Saksaan – eivät esimerkiksi eteläisiin naapureihin – ja näin alentavana koettu jälkeenjääneisyys korostuu.
Muiden vaikuttajien joukossa keskustelua seurasi maan pitkäaikaisin pääministeri Andrus Ansip.
Hän oli juuri jättänyt eronpyyntönsä ja toimi viimeisiä päiviä toimitusministeriön johdossa samaan aikaan, kun samassa rakennuksessa neuvoteltiin uuden hallituksen pohjasta ja ohjelmasta.
Miten tähän oli tultu? Samalla kun Ansip jätti eronpyyntönsä, EU:n komission varapuheenjohtaja Siim Kallas ilmoitti olevansa valmis muodostamaan uuden hallituksen.
”Poikien kesken” oli näet sovittu, että Ansip ottaa Kallasin paikan ensin pätkäkomissaarina ja EU-vaalien jälkeen varsinaisena komissaarina. Kallas puolestaan nostettaisiin ensi vuonna pääministerin paikalta presidentiksi.
Operaatioon lähdettiin vain ja ainoastaan Reformipuolueen hiipuvan kannatuksen saamiseksi uuteen nousuun – ja se pantiin toimeen, vaikka maa oli jo joutunut keskelle uuden itsenäisyyden ajan pahinta kansainvälispoliittista kriisiä.
Kävi myös ilmi, että hallituspohja vaihdettaisiin. Kun Postimeehen tilaisuuden yhteydessä keskustelin sosialidemokraattien varapuheenjohtajan Indrek Saaren kanssa, hän vahvisti, että neuvotteluja käydään vain kahden puolueen, Reformin ja sosialidemokraattien kesken – Ansipin hallituksessa oikeistoa edustanut IRL sysättäisiin oppositioon.
Neuvottelutulos oli sinettiä vaille valmis. Loppumetreillä hiottiin enää sosialidemokraattien vaatimusta lapsilisien nostamisesta, ulkopolitiikan tyylin ja retoriikan muuttamisesta sekä siitä tavasta, jolla uusi hallitus jatkossa kävisi keskustelua parlamentin, puolueiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.
Ja sitten kaikki meni uusiksi. Siim Kallas sai tarpeekseen häntä kohtaan mediassa esitetystä arvostelusta, otti taksin lentokentälle ja ilmoitti, ettei ole käytettävissä sen paremmin uuden hallituksen pääministeriksi kuin uudeksi presidentiksikään.
Ansip jäi odottelemaan EU-vaalien jälkeistä aikaa ja puoluejohto äänesti kahdesta yhtä kokemattomasta ehdokkaasta uudeksi pääministeriksi 34-vuotiaan sosiaaliministerin Taavi Röivaksen.
Uusi hallitus, testaamaton hallituspohja ja kokematon pääministeri – se ei ole erityisen onnistunut yhdistelmä aikana, jolloin kansainvälinen tilanne kiristyy nopeasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
