Voiko neljä minuuttia muuttaa koko elämän?
Jennifer E. Smithin nuortenromaani Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea ei siirappisesta nimestään huolimatta ole erityisesti rakkausromaani.
Romantiikka on vain yksi osa kaunista kokonaisuutta. Tärkein aihe on anteeksiantamisen taito ja ennakkoluulojensa muuttaminen. Kirjassa näkee ihmisen avuttomuuden.
Hadley myöhästyy lennoltaan neljä minuuttia, ja joutuu odottamaan seuraavaa konetta yli kolme tuntia. Odottaessaan seuraavaa lentoaan Hadley tutustuu Oliveriin, jolla on yllättäen paikka samassa koneessa kuin Hadleyllä.
Siinä pienessä ajassa he ehtivät ihastua. Kun heidän tiensä eroavat, Hadley on hyvin surullinen, eikä tiedä Oliverista muuta kuin etunimen.
Uusi murhe on kuitenkin jo näköpiirissä, nimittäin isän ja tämän uusvaimon häät, joihin Hadley ei alun perinkään olisi halunnut osallistua. Hän ei ole puhunut isänsä kanssa vuoteen, eikä suhde muutenkaan ole kovin hyvä.
Räjähtääkö suhde lopullisesti, kun Hadley lähtee kesken häiden etsimään Oliveria?
Kirja sopii niin tytöille kuin pojillekin.
KAROLINA KARLSSON, 13v
Jennifer E. Smith, Jennifer E.:
Tilastollinen todennäköisyys
kohdata se ainoa oikea.
203 sivua. Otava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
