Joulusta ”suloiseen” arkeen
Onneksi Joulu saapui ja paluu ”arkeen” tapahtuu jälleen viimeistään vuoden vaihduttua. Tuolla arjella tarkoitan vakiintunutta taloudellista tilannetta joka koittaa, kun kaikki tilinpäätös- tai ennakkokaupan ostot on jälleen tehty. Tilanne vakiintuu kun tilin saldo näyttää vain kaksi- tai kolminumeroista lukemaa.
Isännän levoton ilme alkaa kasvinviljelytilalla syyskuussa, kun ensimmäiset tukieurot tipahtavat tilille, sillä se on ainoa suuri tulo, mikä tilalle tulee vuoden aikana.
Kuitenkin ensimmäiset tukieurot on korvamerkitty jo alkuvuodesta pellonvuokriin, Yaralle ja pakollisten tuotantopanosten maksamiseen.
Se ilo tai hermostuneisuus yleensä jää lyhyeksi, sillä eurot eivät tilillä onneksi kauan polttele. Mutta kuitenkin on odotettavissa vielä pahempaa – suunnittelu ja ostopäätösten teko joulukuun alussa saapuviin viimeisiin tukieuroihin.
Tämän hermostuneisuuden ovat aistineet kaikki aina kaupan keskusliikkeistä alkaen, puhumattakaan emännästä, joka koittaa rauhoitella miestään ja ehdottaa perheelle pientä lomaa ynnä muuta sellaista eli rahan siirtämistä yksityiskäyttöön, sillä viimeisestä yhteisestä lomasta on jo yli 15 vuotta.
Talous ei vain anna myöden.
Loka–marraskuussa on isännän tehtävä suuri päätös, mihin tukieurot saa sijoitettua. Asiaa on pohjustettu useilla vierailulla osuuskaupassa Jontikoiden renkaita potkimassa ja paikallista kauppiasta tervehtimässä.
Vaikka mieli välillä tekisi hankkia kilpailevaa konemerkkiä, jopa kotimaista tai jopa 30 prosenttia edullisempaa merkkiä, ei se tule kysymykseen.
Mitä siitä sanoisivat paikalliset osuuskaupan johtohenkilöt, naapurit tai paikallinen tuttu K-kauppias?
Maine siinä saattaisi mennä ja tulla jopa porttikielto paikallisjärjestöihin, jos ei osuustoimintaa suosisi. Ainakin pää kumarassa saisi puoli vuotta mennä tutun kauppiaan tykö, jos ei häneltä sitä osta.
Kyllä niitä kilpailevia tarjoajia on tilalla syksyn aikana poikennut muun muassa vakuutusyhtiöistä, mutta uskollisuus paikalliseen Espoossa sijaitsevaan pääkonttoriin on ylipursuava.
Hinnalla ei ole merkitystä, sillä ei sitä kehtaa köyhyyttään näyttää paikalliselle kauppiaalle tai naapurille.
Verottajalla on osansa tässäkin päätöksessä. Veroja on turha maksaa, sillä ne on poissa Isännältä itseltään. Niin ja juorukalenterissakaan ei tarvitse enää olla TOP 10:ssä, sillä kalenteria ei enää ole painettu paikalliseen kauppaan myytäväksi moneen vuoteen!
Lopulta koittaa se joulukuun alun päivä, jolloin päätöksen voi tehdä. Usein pitää kuitenkin kauppa lyödä jo lukkoon kuukautta kahta ennen, jotta pääsee naapurille tiedottamaan perheenlisäyksestä, uudesta pojasta – Jontikasta tai vain tyttölapsesta – työkoneesta Tumesta. Ja pitää siinä koneen kyljessä olla vähintään yksi numero suurempi kuin naapurilla.
Niin tätä kirjoittaa sivusta seuraaja, maatilan tai jopa yleistäen tilojen huonon taloudellisen tilanteen havainnut sivustaseuraaja – kaupunkilaissisko.
Ei kateellinen, ei saarnaava vaan huolestunut maanviljelijöiden jaksamisesta.
Kyllä sitä isännän egoa ja hymyä saa hieman kohotettua kalliilla lelulla, mutta miten on emännän laita, jos isännällä ei riitä lompakossa rahaa emännän mekkoon tai pitkään viikonloppulomaan. Useat isännät kuitenkin onneksi palkitsevat emännät ostamalla tarjousristeilyn kympillä Tallinnaan. Ja saahan siitäkin osuuskaupan bonuksia.
Näin sivustaseuraajana on pakko ehdottaa tähän muutosta, vaikka tiedän sen aiheuttavan MTK:n, keskusliikkeiden ja muiden tuottajajärjestöä lähellä olevien kaupallisten yhtiöiden taholla vastustusta.
Tukieurot tulee maksaa kuukausittain niin isännälle kuin emännälle, molempien tilileille kuukausisuoritteina.
Tukieurot tulee maksaa vain päätoimisille, siis emännälle, jos hän ei käy säännöllisesti hakemassa elantoaan perheelle tilan ulkopuolisista töistä.
Kuukausipalkkana tukieurot toisivat maanviljelijöille yksityiselämään elintasoa ja tällöin rahaa riittäisi myös alkuvuodelle ja kesälle tasaisemmin.
Isännän kaupunkilaissisko
Tukieurot
tulee maksaa
kuukausittain niin isännälle kuin emännälle.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
