MTK valmis neuvotteluihin:”Tarvitaan kovia päätöksiä”
Keskustan Juha Sipilä ehdotti perjantaina Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että yhteiskuntasovusta neuvoteltaisiin vaalien jälkeen jo ennen hallituksen muodostamista.
Etujärjestöt ovat tähän valmiita. Epäilyjä on kuitenkin siitä, pystytäänkö neuvottelemaan ennen hallituksen muodostamista. Työmarkkinajärjestöillä on samaan aikaan menossa neuvottelut kasvu- ja työllisyyssopimuksen kolmannesta vuodesta, jotka pitäisi saada päätökseen kesäkuun puoliväliin mennessä.
Lisäksi etujärjestöissä kysellään, kuka neuvotteluja vetäisi ennen hallituksen muodostamista.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo vaalien jälkeen olevan tärkeintä, että päätöksiä todella saadaan aikaan nopeasti. ”Edellisessä hallituksessa niitä jahkattiin neljä vuotta. Nyt siihen ei ole varaa.”
Hänen mukaansa Suomen taloustilanne on sellainen, että päätösten pitää olla kovia ja nopeita ja niissä pitää pystyä muuttamaan rakenteita.
MTK on tyytyväinen siihen, että maaseudun voimavaroja näytetään ymmärrettävän yhä laajemmin. ”Maaseudulla pystytään luomaan satatuhatta työpaikkaa kymmenessä vuodessa bioenergian avulla.”
Sipilän yhteiskuntasopimusneuvotteluihin MTK menee mukaan, jos neuvottelut saadaan aikaan.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on valmis tulemaan mukaan Sipilän neuvotteluihin.
”Suomen taloustilanne on niin huono, että nyt tarvitaan todella laaja ohjelma, jolla saamme kustannuskilpailukyvyn kuntoon ja työllisyyden nousuun”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.
Hän muistuttaa, että Suomessa on voimassa palkkaratkaisu, jota EK on kiinnostunut jatkamaan vuodella edellyttäen, että päätökset työrauhasta edistyvät. Useamman vuoden ratkaisuihin EK ei ole tässä vaiheessa valmis.
Häkämies tulkitsee, että Sipilän ehdotus työnantajamaksujen alentamiseksi kaksi prosenttia liittyy Emu-puskureiden käyttöön.
Varoja on viitisen miljardia euroa. Häkämiehen mukaan ehdot puskureiden käyttöön alkavat nykytilanteessa täyttyä.
”Maksujen alentaminen lisäisi yritysten työllistämismahdollisuuksia ja vauhdittaisi taloutta”, hän arvioi.
Sipilän esitys kuuden miljardin euron säästöistä kuuden vuoden aikana on Häkämiehen mukaan lähempänä EK:n näkemystä kuin valtiovarainministeriön esitys samoista säästöistä neljässä vuodessa.
Sipilän ehdotuksia esimerkiksi ensimmäisen työtekijän palkkaamisen helpottamisesta, työaikapankeista ja koeajan pidentämisestä Häkämies kannattaa.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ehti perjantaina kommentoimaan vain lyhyellä viestillä Sipilän ehdotusta: ”Vaalien jälkeen asia ja tilanne katsotaan uudelleen.”
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola sanoo, että ”varmaankin osallistutaan tällaisiin neuvotteluihin, jos kutsu tulee”.
Erona aiemmin puhuttuun on, että neuvottelut käytäisiin jo ennen hallituksen muodostamista.
SAK:ssa ei aleta ruotia Sipilän ehdotusten sisältöä.
”Sitten kun neuvotellaan, SAK:llakin on varmaan tosi pitkä lista. Siinä ovat kaikki asiat auki ja niitä kaikkia käsitellään.”
SAK:lle ensisijainen asia on sopia nyt voimassa olevan palkkaratkaisun jatkosta.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder suhtautuu periaatteessa myönteisesti yhteiskuntasopimukseen. Hän haluaa kuitenkin ehdotuksesta vielä lisää tarkennettuja tietoja. ”Onko kyse hallitusohjelmasta, julistuksesta vai mistä?”
Sipilä oli aikeissa perjantaina soittaa työmarkkinajärjestöjen johtajille ajatuksistaan.
Fjäderin mukaan esitys on sinänsä hyvä. ”Jotain pitää tehdä, ja Suomi saada nousuun.”
Fjäderin mielestä työeläkemaksut kuuluvat osaksi palkkasopua. Työnantajat ja valtio sekä työntekijöiden etujärjestöt kolmikannassa sopivat työeläkeuudistuksesta viime syksynä.
Koulutuksen, osaamisen ja tutkimuksen Fjäder lisäisi sopimislistalle.
MTK ja Suomen yrittäjät eivät pääse kolmikannan neuvottelupöytiin, mutta Fjäder hyväksyy ne yhteiskuntasopimuksen osapuoliksi.
”Mikäli neuvotellaan heti vaalien jälkeen, ongelmana on, kenellä on valta edustaa valtiota”, Fjäder pohtii.
Yrittäjien varapuheenjohtaja Juhani Hyry Lohjalta uskoo Suomen yrittäjien lähtevän mielellään mukaan yhteiskuntasopimukseen. Laaja sopu vie isänmaan asiaa eteenpäin.
”Hyviä avauksia tarvitaan.”
Hyry pitää Sipilän asialistaa rakentavana. ”Tärkeätä on saada laaja keskustelu aikaan.”
JOUKO KYYTSÖNEN
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
