Olvi kasvatti myyntiään – toimitusjohtaja varoitti Viron verosta
Viroon suunnitteilla mietojen alkoholijuomien valmisteverojen korotus.
Mietojen alkoholijuomien valmisteveroon suunnitellaan korostusta heinäkuun alusta lukien. Kuva: Jaana KankaanpääPanimoyhtiö Olvi kasvatti loka–joulukuussa myyntiään yli viidellä prosentilla. Liikevoitto laski vuoden takaisesta 5,3 miljoonaan euroon, oltuaan vuotta aiemmin 6,3 miljoonaa. Loppuvuonna tulosta söivät muun muassa henkilökunnan tulospalkkiot, totesi toimitusjohtaja Lasse Aho.
Koko vuoden liikevoitto nousi kuusi prosenttia 40,4 miljoonaan euroon ja myyntivolyymi nousi viidellä prosentilla 609 miljoonaan litraan.
Hallitus esittää, että Olvi maksaisi 0,75 euron osingon.
Ahon mukaan Baltian vuoden 2017 kehitykseen voi vaikuttaa Viroon suunniteltu "poikkeuksellisen suuri" lisäkorotus mietojen alkoholijuomien valmisteveroihin 1.7.2017 alkaen.
”Toteutuessaan muutos johtanee kaupankäynnin osittaiseen siirtymiseen Viron ja Latvian väliseen rajakauppaan ja myös Viron satama- ja laivakaupan pienenemisen kautta takaisin Virosta Suomeen”, Aho sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
