MTK:n valiokunnattyrmistyivät141-tilanteesta
MTK:n sikajaosto ihmettelee, miten maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) aikoo turvata sikatalouden toimintamahdollisuudet.
Sikajaosto muistuttaa, että sikatalous on kannattavuuskriisissä. Silti ministeriössä tiettävästi valmistellaan 141-neuvotteluihin esitystä, jossa tuet edelleen jyrkästi alenevat.
Neuvotteluihin EU-komission kanssa lähdetään valmiiksi antautuneena, sikajaosto syyttää.
MTK vaati tuottajajärjestöjen ja valtion välisissä neuvotteluissa paluuta vuoden 2010 maksuvaltuuksiin. Yhteisiä tavoitteita ei saatu aikaan.
Kansallinen tuki on kahdessa vuodessa puolittunut, ja tuotantokustannukset nousseet. Kohonneita kustannuksia ei ole kyetty siirtämään hintoihin, koska lihaketjussa valtaa käyttävät kauppa ja teollisuus, sikajaosto toteaa.
Aleneva tukiratkaisu johtaa sektorin alasajoon, sikajaosto varoittaa.
MTK:n eteläisten liittojen maitovaliokunnat kertovat olevansa tyrmistyneitä ministeri Koskisen kovakorvaisuuteen 141-tuen tarpeesta ja merkityksestä maidontuotannolle.
Jos ministeriön linjaus 141- tuen litratuen muutoksesta pysyy ennallaan eikä hallitus hae maidontuottajia tyydyttävää ja Etelä-Suomen maidontuotantoa turvaavaa ratkaisua, ministerin toimintaedellytykset on menetetty, valiokunnat kertovat kannanotossaan.
Maitovaliokuntien jäsenet vetoavat ministeriin, että artiklasta 141 pidetään liittymissopimuksen mukaisesti kiinni.
”On hyvin vaarallista luopua artiklan 141 mukaisen tuen käyttömahdollisuudesta ministeriön linjaamalla tavalla.”
”Seuraavan kauden neuvotteluissa tämä elementti on menetetty ja maksumiehiksi jäävät maidontuottajat.”
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
