Vihreä kulta käy kaupan
Matembwe, Tansania (MT)
Sahatavaralle on Afrikan kasvavissa talouksissa kuten Tansaniassa kysyntää. Taloja rakennetaan ja koteja sisustetaan, joten niin rakennuslaudalle kuin puusepänteollisuuden tuotteille on menekkiä.
Sahayrittäjä Joshua Mexson Ndingwillä on isot taapelit lautaa kuivumassa. Matembwen vihreä kulta tunnetaan pääkaupungissa Dar Es Salaamissa asti, vaikka kuljetusmatkat ovat pitkät.
Markkinoiden epävakaus kuitenkin harmittaa sahuria.
”Vielä pari vuotta sitten tavara meni hyvin kaupaksi. Nyt kiinalaiset ovat täällä eikä kauppa enää vedä.”
Kylässä toimii paitsi kenttäsahuri myös puuseppä Gregory Kabelege. Ryhmä nuoria miehiä opettelee hänen johdollaan perustaitoja valmistamalla mehiläispönttöjä.
Pöntöt ovat menossa paikallisen metsänomistajien yhdistyksen Uwaminan jäsenille.
Mehiläistarhaus on yksi keinoista, joilla tilat pyrkivät hankkimaan lisätuloja sen sijaan, että puuta hakattaisiin liian varhain. Muita sivutuloja haetaan muun muassa kanoista ja vihannesten sekä avokadojen tuotannosta.
Matkalla maakunnan keskuksesta Njombesta Matembween näemme rakennuksilla käytettävän jopa tuoretta lautaa.
Tilausta on niin puutavaran laadun kuin metsurien ammattitaidon kohentamiselle, toteaa australialainen metsäalan konsultti Peter Shepherd.
Ndingwillä on Shepherdille lista metsurien taitoja, joiden hän soisi kohentuvan.
Kenttäsirkkeleillä yrittäviä sahureita löytyy Tansaniasta tuhansia. Kun ammattikoulutusta ei ole, kannot jäävät pitkiksi, puuta haaskaantuu ja laudan laatukin vaihtelee.
Shepherd selvitti loppuvuodesta ja tämän vuoden alussa Tansanian metsäohjelmalle PFP:lle, millaista ammatillista opetusta maaseudun yrittäjät tarvitsevat.
Hän järkeilee yhdessä ohjelman neuvontapäällikön George Matikon kanssa, että metsänhoidon ja puuntyöstön lisäksi lyhyitä ammattikursseja tarvitsisivat metsäkadon ja ilmastonmuutoksen ehkäisemisen vuoksi myös metsänomistajat ja viljelijät.
Uwaminan jäsenet ovat saaneet apua Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksestä Juha Hirvoselta. Vierailuja on tehty molempiin suuntiin.
Kurssit pitääkin järjestää paikan päällä, koska esimerkiksi Matebwesta on Njombeen noin kolmen tunnin ajomatka ja autot ovat viljelijöillä harvinaisia.
”Maatilojen nuoret eivät pysty lähtemään tilalta kauas. Lyhyet kurssit saattaisivat innostaa perheellisiä kolme-, neljä- tai viisikymppisiäkin jatkamaan kansakouluun jääneitä opintoja”, summaa Juha Kiuru, joka oli PFP:ssä käynnistämässä opetuskartoitusta ennen siirtymistä FAO:lle.
Afrikassa tarvittaisiin siis suomalaista monimuotoisten opintopolkujen mallia, jonka lopuksi voi osoittaa näyttötutkinnolla ammattipätevyytensä.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
