Tuntematon nahkasiipi
Suomessa on löydetty 13 lepakkolajia, joista pohjanlepakkoa tavataan napapiirin pohjoispuolellakin. Vaikka lepakoita elää melkein koko maassa, monet eivät ole tätä yöeläjää nähneet.Lepakoiden salaperäiseen elämään voi parhaillaan tutustua Luonnontieteellisen museon Luomuksen Vampyyrin varjostamat, lepakoiden salainen maailma -näyttelyssä.
Vampyyri sinänsä on turhan leimaava sana lepakoiden yhteydessä, sillä maailman runsaasta 1 200 lepakkolajista vain kolme käyttää ravintonaan verta. Kaikki Suomessa tavatut lajit ovat hyönteissyöjiä.
Suomen lepakoista kuuden lajin on todettu lisääntyvän täällä. Kuusi lepakkolajia talvehtii meillä varmasti ja kahdesta muustakin lajista on yksittäisiä talvehtimishavaintoja.
”Talvehtiminen on vaativaa. Lepakot horrostavat lokakuun alkupuolelta huhtikuun lopulle, sen ajan, jolloin hyönteisravintoa ei ole saatavissa. Talvehtimispaikkoja on ainakin maakellareissa, luolissa, isoissa kiviröykkiöissä ja esimerkiksi Salpalinjan betoninunkkereissa”, kertoo amanuenssi Ville Heimala Luomuksesta.
Lepakot ovat tiukasti suojeltuja, eikä niitä saa missään oloissa häiritä. Talvehtimisen aikana häiriö voi olla erityisen kohtalokasta, sillä horroksesta havahtuminen kuluttaa tarpeettomasti säästöliekillä elävän energiavarastoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


