MT 50 vuotta sitten – la 4.7.
Heinäkuun alun satonäkymät ovat Uudellamaalla erittäin huonot. Myöhäinen kylvökausi ja sitä seurannut tähän mennessä 45 vuorokautta kestänyt poutakausi näyttää väistämättömästi aiheuttavan sen, että sato tulee jäämään huonoksi. Heinän kohdalla huono sato on jo tosiasia, sillä sen teko on kauttaaltaan käynnissä. Määrältään heinäsato jää koko liiton alueella pieneksi. Laatu selviää sitten, kun korjuu on saatu päätökseen. Ennakkotiedoista päätellen myös AIV-rehua on tehty vähän. Tämä johtuu luonnollisesti nurmien heikosta kasvusta.
Tilanne vihannesmarkkinarintamalla on tällä hetkellä melko tyydyttävä. Joidenkin tuotteiden kohdalla on tosin havaittavissa vähäistä alitarjontaa. Varhaisperunan ja mansikan tuotanto on viime vuotisesta myöhässä.
Helsingin Puutarhatuottajat Oy:stä kertoi johtaja M. Aalto Maaseudun Tulevaisuudelle tomaatin tarjonnassa olevan jonkin verran kireyttä. Tomaatin hinta on vaihdellut kovasti. Tällä hetkellä tukkuhinta liikkuu 2,60–3,00 markan seutuvilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
