Atria takkusi kotimaassa
Lihayhtiö leikkasi tappiotaan Venäjällä kolmanneksen viime vuonna, mutta kotimaassa tulos heikkeni merkittävästi.Atria-konsernin liikevoitto pieneni vajaan viidenneksen 8 miljoonaan euroon viime vuonna.
Tulos ennen veroja jäi 4,7 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin voitto ennen veroja oli 0,3 miljoonaa euroa.
Liikevaihtoa yhtiö takoi kuta kuinkin samana verran kuin vuotta aiemmin eli 1 302 miljoonaa euroa.
Suomen tytäryhtiön koko vuoden liikevoitto heikkeni yli kolmanneksen 19,3 miljoonaan euroon. Sen sijaan Venäjällä Atria pystyi leikkaamaan tappiotaan vajaan kolmanneksen 18,9 miljoonaan euroon.
Atria ennakoi konsernin tuloksen kohentuvan oleellisesti tänä vuonna, mutta tulosparannuksen odotetaan painottuvan loppuvuoteen.
Kysyntä lihamarkkinoilla on parantunut ja pakkasvarastot ovat pienentyneet viime kuukausina. Muutos hyödyttää kotimaista lihaa käyttävää Atria Suomea. Muissa tytäryhtiöissä raaka-ainekustannusten nousu voi yhtiön mukaan aiheuttaa ongelmia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

