Fortum myy verkkoliiketoimintansa
Energiayhtiö Fortum ilmoitti torstaiaamuna suunnittelevansa verkkoliiketoimintansa myyntiä. Yhtiö kertoo tänään myös viime vuoden tuloksestaan ja loppuvuonna ilmoittamansa säästöohjelman etenemisestä.Fortum ilmoitti torstaina selvittävänsä sähkönsiirtoliiketoimintansa vaihtoehtoja. Yhtenä mahdollisuutena on myynti.
Jos sähkönsiirto myydään, sillä ei ole Fortumin mukaan vaikutusta sen sähkönjakeluasiakkaisiin.
Jos sopiva ostaja löytyy, päätös myynnistä tehdään tänä vuonna.
Fortum kertoo, että sähkönsiirto on säädeltyä liiketoimintaa ja se on tarjonnut vakaan, runsaan 8 prosentin tuoton.
Yhtiö arvioi saavansa parempaa tuottoa toisenlaisesta liiketoiminnasta. Yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan haluavansa kasvaa vähäpäästöisen sähkön tuottajana, sähkön ja lämmön yhteistuottajana sekä sähkön myyjänä.
Fortum on Pohjoismaiden suurin sähkönsiirtoyhtiö ja sillä on yhteensä 1,6 miljoonaa asiakasta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Fortumin pääomistaja on Suomen valtio runsaalla 50 prosentin osuudella. Muita omistajia ovat eläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen, Kela, Kurikan kaupunki ja yksityiset sijoittajat.
Vattenfall myi verkkoliiketoimintansa jo vuonna 2011.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

