Hunajasadosta tulossa heikko
Hunajasadon odotetaan olevan tänä vuonna miljoona kiloa. Viime vuonna hunajaa saatiin 1,7 miljoona kiloa.
”Hunajasadosta on tulossa huonoin sitten vuoden 1989”, toteaa mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä Suomen mehiläishoitajain liitosta.
Huono sää on suurin syy sadon epäonnistumiseen. Alkukesän kylmät yöt eivät nostaneet kukkiin mettä.
Esimerkiksi apila tarvitsee kahdentoista asteen yölämpötilan, jotta mesi nousee kukkaan, kertoo mehiläistarhaaja Hannu Torkkel.
”Myös sateet ovat haitanneet. Kasvit tarvitsevat 2–3 päivää poutaa, jotta mesi tulee kukkaan. Nyt on satanut liian usein, eikä mesi ole ehtinyt nousta kasviin tai sitten se on huuhtoutunut sateen myötä pois”, lisää Torkkel.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
