SOK:n työmarkkinajohtaja: "Kaupan ylityökielto ei näy asiakkaille mitenkään, vaikka kielto jatkuisi kuinka pitkään"
Kaupan työehtosopimus koskee noin 250 000:ta työntekijää myymälöissä, kaupan konttoreissa ja varastoissa.SOK:n työmarkkinajohtaja Nina Meincke arvioi, ettei kaupan alan ylityökielto näy asiakkaille mitenkään, vaikka kielto jatkuisi kuinka pitkään.
"Meillä on myymälöissä enemmän osa-aikaongelma eli saammeko ylipäätään kokoaikaisissa tunteja täyteen", Meincke kertoo.
Myös Keskon työsuhdeasioiden johtaja Petteri Huovinen sanoo, ettei maanantaina ole näkyvissä poikkeamia.
Hänen mukaansa ylityökiellon vaikutuksia on kuitenkin tässä vaiheessa vaikea arvioida.
"Jää viime kädessä päiväkohtaisesti nähtäväksi, missä määrin muita ylityötarpeen synnyttäviä poissaoloja toteutuu. "
Huovisen mukaan työntekijävajaukset alkavat näkyä vasta viiveellä tavarantoimituksissa. Sen sijaan Meincke kertoo, ettei S-ryhmän logistiikka ole rakennettu ylityön tekemisen varaan.
Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus on päättänyt asettaa kaupan alalle ylityökiellon ja kieltää liukuvan työajan saldon kerryttämisen.
Liukuvaa työaikaa tekevät eivät toisin sanoen kerrytä plussaldoaan tekemällä yli 7,5 tunnin mittaisia työpäiviä. Toimet astuivat voimaan maanantaina aamukuudelta.
Kaupan alan neuvottelut katkesivat perjantaina. PAM katsoo, että työnantajia edustavan Kaupan liiton palkkatarjous ei olisi turvannut alan työntekijöiden ansiotulojen kehitystä samassa tahdissa muiden alojen kanssa.
PAMin hallitus kokoontuu seuraavan kerran torstaina.
"Olemme tietysti pahoillamme, että neuvottelut ovat ainakin toistaiseksi keskeytyneet, mutta toivotaan, että löytyy vielä yhteinen ratkaisu", Huovinen sanoo.
Kaupan työehtosopimus koskee noin 250 000:ta työntekijää myymälöissä, kaupan konttoreissa ja varastoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
