”Ruokaturva ja oma tuotanto ovat itsenäisyyttä”
OULU (MT)
Halvan ruuan ja raaka-aineen aika on ohi, kilpailu ruuasta kiristyy maailmanlaajuisesti. Tuonnin varaan ei voi rakentaa kansalaisten ruokaturvaa, painotti MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila MTK-Pohjois-Suomen syyskokouksessa keskiviikkona.
Itsenäisyyspäivän aattona oli sopivaa muistuttaa suomalaisia siitä, että aidosti itsenäinen valtio tuottaa itse mahdollisimman suuren osan tarvitsemastaan ruoasta. Viisasta on myös vahvistaa energiaomavaraisuutta kotimaisen uusiutuvan energian avulla.
Suomen ruokaturvan suurimmaksi uhaksi on Huoltovarmuuskeskuksen ennusteissa todettu maatalouden heikko kannattavuus. Se on myös laadun tuottamisen uhka.
”Suomalaiset maanviljelijät ovat valmiita tuottamaan laadukasta ja turvallista ruokaa suomalaisille. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, mikäli tuotannon kannattavuus saadaan nousuun ja ruokamarkkina alkaa toimia terveesti ja avoimesti. Se, joka tekee eniten, ei voi jatkaa, jos se saa tuotteen hinnasta jatkuvasti vähiten”, tiivisti Marttila.
Ruokaa on tuotettava lähivuosikymmeninä lähes 80 prosenttia nykyistä enemmän. Väestönkasvu ja kulutustottumusten muutokset yksipuolisesta kasvisruuasta ravintorikkaisiin kotieläintuotteisiin nostavat kysyntää.
Lisäksi maailmassa on lähes miljardi nälänhädästä kärsivää ihmistä. Tämä on eettisyyttä ja vastuullisuutta kuuluttavien, valikoimien runsaudessa tuskailevien kuluttajienkin hyvä muistaa, huomautti Marttila.
MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja Harri Peltola paheksui aikeita rajoittaa turvemaiden viljelyä. Peltola pohti, pitävätkö hankkeen puoltajat ruuan tuontia ympäristön kannalta parempana vaihtoehtona.
”Kysymys on myös periaatteesta: Miten paljon yksityistä maanomistusta voidaan Suomessa ja koko EU:ssa rajoittaa.”
Peltola suositti Maatalouden tutkimuskeskukselle tutkimusta siitä, miten pohjoisten turvepeltojen viljely vaikuttaa ilmastopäästöihin. Nurmiviljelyn vaikutus on erilainen kuin vuosittain kynnettävien peltojen.
Raimo Jokela Oulaisista oli tyytyväinen siihen, että hiilirikkaiden maiden rajoituksille on saatu hyvin julkisuutta. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää muun muassa MTK:lla.
Jokela jakaisi kuntapäättäjän opasta myös kuntien virkamiehille. Maa- ja metsätalouden tuntemukselle olisi paljonkin tarvetta etenkin hallintokuntien päällikkötasolla.
Jukka Ojantakanen kiitti puheenjohtaja Marttilaa jämerästä puheenvuorosta. Viljelijää on jo kurmuutettu tarpeeksi.
Ari Pirkola Pyhäjoelta ja Jari Törmikoski Vihannista totesivat, että nykyisen ympäristötukiohjelman säädökset estävät riittävän ravinnemäärän käytön pelloilla. He olivat huolissaan siitä, saadaanko tulevaan järjestelmään yhtään järkevämpiä säädöksiä. Peltoja pitäisi lannoittaa todellisen ravinnetarpeen eikä kaukaa annettujen rajojen mukaan.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
