Kaksi uutta koronakuolemaa Suomessa – koronasovellus määrä julkaista kuun lopulla
Kuolemantapauksia kirjattu tähän mennessä 333.Suomessa on todettu vuorokauden aikana 17 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7 601.
THL raportoi maanantaina kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Kuolemantapauksia on raportoitu nyt yhteensä 333.
Kuolemantapauksista 274 on todettu Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella (erva). Kuopion erva-alueella kuolemia on 25, Turussa 19, Oulussa 12 ja Tampereella 3.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä viisi ihmistä, joista tehohoidossa yksi. Vielä viime perjantaina sairaalahoidossa oli kolme ihmistä.
Suurin osa tartunnoista on todettu Uudellamaalla, kaikkiaan 5 540 tartuntaa. Kaupungeista eniten tartuntoja on Helsingissä, missä on todettu 2 828 tartuntaa. Seuraavaksi eniten tartuntoja on todettu Vantaalla (931) ja Espoossa (877).
Turussa on todettu 226 tartuntaa ja Tampereella 143 tartuntaa.
Tartunnat ovat olleet viime viikkojen ajan Suomessa selvässä nousussa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n viime viikolla pitämässä tiedotustilaisuudessa STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi viruksen tartuntamääriä kuvaavan R-luvun nousseen yli yhden. Tämä kertoo, että epidemia on kiihtymisvaiheessa.
Suomalainen teknologiayritys Solita ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertovat tavoittelevansa syksyllä julkaistavalle koronavirus-altistumisia seuraavalle puhelinsovellukselle miljoonaa käyttäjää ensimmäisen käyttökuukauden aikana.
Koronavilkku-mobiilisovellus on tavoitteena julkaista ladattavaksi elokuun lopussa, kun tartuntatautilain väliaikainen muutos astuu voimaan 31. elokuuta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL vastaa sovelluksesta Suomessa. Solitan luoma sovellus on ollut koekäytössä viikon ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


