HS: Irakin sodalla yllättävä vaikutus kasvihuonekaasuihin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on monin tavoin heikentänyt maansa toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Energiayhtiöt, jotka eivät saa nesteytettyä maakaasua, saattavat siirtyä tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaan, HS kirjoittaa. Kuva: Petteri KivimäkiYhdysvaltain presidentti Donald Trump on monin tavoin heikentänyt maansa toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi mutta hänen aloittamansa sota Iranissa on tahattomasti vähentänyt maailman kasvihuonekaasupäästöjä, uutisoi Helsingin Sanomat.
Yhdysvallat ja Israel iskivät Iraniin helmikuussa, minkä jälkeen Iran alkoi rajoittaa Iranin ja Omanin välissä kulkevan Hormuzinsalmen laivaliikennettä. Ennen sotaa salmen kautta kulki noin viidennes maailman öljykuljetuksista, HS kirjoittaa.
Öljyn ja kaasun toimitushäiriöiden jatkuessa ilmakehään vapautuvien hiilidioksidipäästöjen määrää on vähentynyt voimakkaasti, HS kertoo yhdysvaltalaisen sanomalehden The Washington Postin (WP) uutisoivan Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tiedoista.
Trumpin hallinto on pyrkinyt helpottamaan fossiilisten polttoaineiden tuotantoa ja poistanut liittovaltion ajoneuvojen kasvihuonekaasupäästörajat. Lisäksi Yhdysvallat on vetäytynyt Pariisin ilmastosopimuksesta.
HS: WP: Trumpin sota Iranissa on vähentänyt päästöjä maailmanlaajuisesti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


