Seppien ahjosta nousee Kalevalan henki
Minun Kalevalani -näyttelyssä kansalliseepos herää eloon. Etualalla Pertti Virran teos ”Kynti kyisen pellon”. PERTTU RISTA Kuva: Viestilehtien arkistoRAASEPORI (MT)
Nyt rautaa on esillä ja rajusti, kuten Fiskarsin kiinteistönjohtaja Kari Selkälä asian muotoilee. Rajuus näkyy esimerkiksi teosten koossa: mukana on yli 200 kilon painoisia töitä.
Fiskarsin Ruukissa suhtaudutaan sunnuntaina avattuun Minun Kalevalani -näyttelyyn lukkarinrakkaudella. Täällä alasin kilkuttaa alati muutenkin, joten teokset ovat kuin kotonaan.
Se, joka on nähnyt seppien kättenjäljen lähinnä hevosenkengissä ja porraskaiteissa, voi jäädä tuijottamaan näyttelytöitä suu auki.
”Sepän työ on murroksessa”, toteaakin näyttelyn arkkitehti Eero Haikala. Täällä se näkyy: käsityöläisistä on tullut taiteilijoita.
Uudesta kukoistuksesta kertovat nuorten seppien taidonnäytteet. Harva voi sanoa takoneensa kanteleen, mutta Veini Lehtonen on poikkeus: hauen leukaluun hampaat on juotettu paikalleen kuparilla ja pronssikielet varastettu pikkuveljen kitarasta.
Taivaankannen takoja Ilmarinen on ymmärrettävästi mieluisa hahmo seppien kuvattavaksi.
Näyttelytyöryhmän puheenjohtajan Upi Anttilan teos ”Pohjolan kartanon portti” kertoo Ilmarisen lähdöstä vaskiselle vuorelle, josta Ilmarinen haki sampoa yhdeksän sylen syvyydestä.
Sampo symboloi Anttilan ajatuksissa pohjimmiltaan naisenergiaa.
Ari Karhun teokseen ”Kullervon kirous” on taottu kuuluisa eväsleipä, jonka sisään Ilmarisen vaimo Pohjolan emäntä leipoi kiven. Ja mitäpä muutakaan sepän vaimo leipoisi kuin teräsleipää?
Joidenkin hahmojen – kuten vedessä etäisenä häilyvän Tuonelan joutsenen – henkiin takominen vaatii mielikuvitusta.
”Mielikuvissani Tuonelan joutsen on oman arvonsa tunteva, pörhistelevä mörkö”, seppämestari Kirsi Vahtera muotoilee.
Osa teoksista elää takomisen jälkeenkin: ”Eliaksen urut” soivat oikeasti ja Jorma Dahlstörmin teos pyörii. Joessa pulppuaa seppämestari Jouko Niemisen kalevalainen maailmansyntyteos ”Suuri Tammi”.
Ulkomaisista töistä yleisön huomion vangitsee kirkkotaiteilija Lars Larssonin takoma maailmankaikkeus.
Sepät tekevät perinteiden mukaisesti usein käyttöesineitä. Siksi taidenäyttelyssä osa teoksista on saanut käytännöllisen muodon.
Niistä komea esimerkki on sampoa symboloiva grilli. ”Tämä on todellinen seppämestarin taidonnäyte”, Haikala kehuu. Hevosenkengistä ei kuitenkaan sampoa ole lähdetty muokkaamaan.
Kalevalaisen runsauden äärellä mietityttää, miksei Kalevalalle ole omaa, pysyvää museota.
Taonnantäyteinen kesä Ruukissa on vasta alkamassa. Heinäkuun lopulla Ruukkiin saapuu seppiä mittelemään Pohjoismaisissa taontamestaruuskilpailuissa.
Näyttely on auki Fiskarsin Ruukissa päivittäin klo 11–18 20.9. saakka.
Kalevala-näyttelyn alakerrassa on lisäksi kirvesnäyttely, jossa on esillä työkaluja neljältä vuosisadalta. Mukana on niin vanhoja teurastajan kirveitä kuin Fiskarsin vielä markkinoille pääsyä odottavia uutuuksiakin.
Näyttelyssä näkyy suomalaisten intohimoinen suhde kirveisiinsä: Vieraan pitäjän kirves oli vääränmuotoinen, eikä sitä sopinut käyttää.
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
